Markus Torgeby: Juoksijan sydän

Osta kirja itsellesi

Juokseminen on yksinäistä puuhaa, introverttien toimintaa, varsinkin jos puhutaan syväjuoksemisesta eli sellaisesta harrastukseen uppoutumisesta, ettei muulla elämällä juuri virkaa, ellei tämä perustarve tule päivittäin nautituksi. Vähintään syömisen veroinen asia.

Siinä tämän kirjan henkilön alkuasetelma. Olemme tosiasioiden parissa. Kirjan tapahtumat Markus on läpielänyt Hållandissa keski-Ruotsissa, sen metsissä ja tunturivuorilla.

Markus Torgeby (s. 1976) tympääntyi kuluttavaan yhteiskuntaan, myös itseensä, ja teki radikaalin ratkaisun: muutti neljäksi vuodeksi metsään viettämään karsittua elämää, jossa perustarpeet juuri ja juuri tyydyttyivät. Mutta vapautunut aika ja olosuhteet antoivat takaisin kaiken sen mitä hän haki. Vai antoivatko? Antoivat ainakin aikaa harrastaa sitä, mitä hän eniten kaipasi: kestävyysliikuntaa.

Lukijana, alan harrastajana, on alkukankeuden jälkeen helppo lähteä miehen aatoksiin ja tekemisiin mukaan. Tuommoista se on, ylenantavaa, kun saa liikkua itsensä väsyksiin, joskus reporangaksi. Silloin niin monesti kaikki on tässä ja nyt ja täydellisenä ja usein voi lausahtaa:

– Ai saatana, että on hyvää elämää.

Mutta on huonojakin fiiliksiä. Paleltaa, kaikkein kamalinta, kun varpaat, jalat, sormet, kädet meinaavat umpipaleltua ja vaalentuneiden jäsenten sulattaminen kotikodassa tekee kipeää, tuottaa tuskaa.

Eikä puolen vuoden trippi juoksuleirillä Tansaniassa ole sen helpompaa kaikkine ponnisteluineen ja tauteineen. Sielläkin pipo on lyötävä tiukasti päähän, sillä juoksukaveri Naftalin mukaan ’Puissa on käärmeitä, jotka pudottautuvat ja purevat sinua päähän, jos sinulla ei ole päähinettä. Ne ovat myrkyllisiä ja sinä kuolet välittömästi’.

Pähkäiltävänä yhä pysyy oma identiteetti: onko minussa kaksi ihmistä ja

”Miksi minä liioittelen niin paljon? Miksi kehoni rauhoittuu, kun rasitan itseäni, palelen tai olen sopivan nälkäinen?”

Kotoa Öckeröstä tulee kuolinuutisia viimeisenä vuonna: vaari, äiti.

”Sukellan omiin kyyneliini.”

Kuolemien välissä ystävän häät Göteborgissa. Kaverin kanssa käyvät moikkaamassa tämän tuttua. Siellä istuu tyttö punaisessa villapaidassa:

”Tyttö jonka haluan. Hänen kohtaamisensa on kuin isku vatsaan.”

Noin siis vuosituhannen vaihteessa neljän vuoden ajalta. Arvaamaton on elämä: sen kulku ja käänteet. Aika ei ole syönyt kirjan ’vähempään-tyytymis’ -sanomaa, päinvastoin: ei pahaa tekisi ottaa oppia Markuksen ’evankeliumista’.

Markus Torgeby taitaa olla Ruotsin Juha Hurme runsaine liikuntoineen ja vähine, vaatimattomine tarpeineen, esiintymisreissuillakin nukutaan mieluummin pusikoissa kuin sviiteissä:

”Aion pitää luennon Grand Hotelissa ja olen kieltäytynyt tarjouksesta yöpyä hotellissa sen jälkeen.”

Nykykuulumiset Markuksen kotisivulta.

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...