Vesa Sisättö ja Kimmo Taskinen: Kiehtovat linnat : Suomessa ja muualla Euroopassa

Osta kirja itsellesi

Ihania, kauniita, upeita, historiallisia linnoja ympäri Euroopan Suomesta lähtien. Kirjasta löytyy tuttuja ja tuntemattomampia linnoja eri vuosisadoilta. Linnoista kerrotaan mielenkiintoista infoa muun muassa kuuluisimmista asukkaista tai vaikuttavimmista tapahtumista.

Kiehtovat linnat -teosta on hauska lukea, ja upea kuvitus hivelee silmiä. Itse pidän mielenkiintoisista tietoiskuista, mutta jotkut saattavat jäädä kaipaamaan kattavampia historiikkeja linnoista ja niiden alkuperästä. Alkuselailun jälkeen huomaa, kuinka hauskaa kirjaa on lukea ja saa tietoonsa vähän erikoisempia faktoja.

Kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille matkailijoille, pytingeistä kiinnostuneille ja perusromantikoille.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.