Christian Rönnbacka: Kostajan merkki

Kostajan merkki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Porvoo ja Antti Hautalehto – ihan pettämätön juttu. Hautalehto ei saa poistua Porvoosta. No, nyt hän on siellä ja kappas kun tapaakin vanhan “ystävänsä”, turkkilaisen mafiatyypin, jonka kanssa on joskus joutunut tekemisiin. Tämä kertoo Antille, että jos tämä kuolee, jos ei tee niin kuin hän haluaa!

Sitä paitsi, joku oli jo kuollut golfkentälle. Kuka ja miksi?

Porvoon poliisissa alkaa melkoinen tilanne, sillä myös Hautalehdon työkaveri Simon Kallio on saanut kuolemantuomion, koska kyseessä on Order of the Bolt. Ryhmä, joka ei anna mitään anteeksi. Kosto on se, mikä kuuluu heille ja se pitää toteuttaa.

Jos ei Antti Hautalehto olisi päähenkilö, voisi olettaa, että nyt on loppu käsillä, mutta onneksi lukija voi huokaista ja uskoa siihen, että kaikki selviää ja vaikka ollaankin täpärällä, niin hengissä ollaan.

Koska ollaan tekemisissä järjestäytyneen ja kansainvälisen rikollisuuden kentillä, niin mukana pörrää myös Keskusrikospoliisi. Aika jännää on aina se, miten nokittelu eri poliisiryhmien välillä tulee vastaan.

Monta tiukkaa paikkaa tulee vastaan ja Antilla meinaa hermo pettää, eikä ihme. Silti on kovin sanavalmis ja se on keventävää muutoin niin jännittävässä kirjassa.

– Älä muuta narise, Antti sanoi ja nosti omaa oluttaan. – Juotaisiin riekaleiset hermot kuntoon.
– En tiedä, riittäisikö päivä, Simon sanoi.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 302 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...