Kat Coldin: Koukkuleikki : virkkaa lapsille

Koukkuleikki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Lapsille on aina mukava tehdä käsin erilaisia asusteita ja vaatteita. Työt valmistuvat nopeasti, kun kyseessä on pieni malli.

Koukkuleikki-kirja sisältää kolmisenkymmentä erilaista ohjetta pikku naperoille. Ohjeet ovat monipuolisia ja hauskoja. Eri vaikeusasteisiin jaotellut ohjeet sisältävät muun muassa erilaisia huiveja, neuleita, mattoja, tossuja, vilttejä sekä pipoja. Kirjan alkupuolella tutustutaan eri silmukoihin ja perustekniikoihin. Malleissa on käytetty mielikuvitusta ja ajateltu lapsia. Löytyy niin kettuhuivia kuin susihukkavillaneuletakin sekä keppihevosen päätä ja tähtimattoa. Ohjeissa on kerrottu vaikeusaste sekä koot vastasyntyneistä aina esikouluikäisiin.

Erittäin mukava ja inspiroiva virkkauskirja, lapsikin innostuu tätä kirjaa selatessaan!

Lina

Lukemista rakastava Lina oppi lukemaan 5-vuotiaana ja sen jälkeen kirja onkin ollut kädessä lähes aina. Lina tykkää etenkin dekkareista ja suomalaisten kirjailijoiden teoksista, mutta lukee mielellään myös jotain uutta ja erilaista! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...