Ian McEwan: Lapsen oikeus

Kansi: Ian McEwan: Lapsen oikeus

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Lapsen oikeus on pieni romaani – fyysisesti pieni, siis lyhyt, sanomaltaan sitäkin suurempi. Se pohdiskelee suuria asioita, elämää suurempia.

Fiona Maye toimii ylioikeuden tuomarina Lontoossa ratkoen perheoikeuden piiriin kuuluvia kiistoja. Tämän romaanin puitteissa pääsemme tutustumaan hänen työtehtäviinsä, pohdiskelemaan eettisiä ja moraalisia valintoja, sitä mikä on oikein, mitä on oikeus. Samalla tutustumme Fionaan itseensä, kurkistamme hänen elämäänsä, siihen mitä löytyy paperipinojen takaa. Näemme pitkän avioliiton, sairastuneen sellaisen. Ilmoittaahan Fionan mies halustaan kokea jotakin uutta ja ihmeellistä, maistaa nuorta naista heidän näivettyneen liittonsa rinnalla Fionan samanaikaisesti painiskellessa ehkä vaikeimman työtehtävänsä parissa nuoren Jehovan todistajan maatessa sairaalassa henkitoreissaan, vieraasta verestä kieltäytyen.

Lapsen oikeus on toinen kosketukseni englantilaiseen Ian McEwaniin. Ensimmäinen oli harhaisesta ja sairaalloisiin mittoihin kasvavasta rakkaudesta kertova Ikuinen rakkaus, jonka ideatasolla lähes täydelliset puitteet olisivat voineet synnyttää pienen helmen. Mutta ei, kirjailija oli pitkittänyt tarinaa liikaa, valitettavasti sen jännityksen kustannuksella. Lapsen oikeuden kohdalla tilanne on ehkä pikemminkin päinvastainen. Mielestäni teos kaipaisi hiukan lihaa luittensa ympärille. Nyt se jää kaikilta osin hieman vajavaiseksi; muutama oikeustapaus puidaan, samoin Fionan omaa ongelmallista avioliittoa raapaistaan, mielestäni hiukan pinnalliseen tapaan. Jotenkin olisin kaivannut erilaista lähestymistä, jotenkin syvällisempää. Toisaalta parempi lopettaa liian aikaisin kuin myöhään, jaarittelu ei koskaan tuota hedelmää, ainakaan minun puutarhassani.

Joka tapauksessa teoksessa on paljon hyvää ja uskoisin Ian McEwan -uskollisten haluavan lukea tämänkin tarinan – monista kirjablogeista olen aistinut suurtakin ihastusta mitä niin Lapsen oikeuteen kuin McEwaniin ylipäätään tulee. On hienoa, kun teos herättää ajattelemaan monia asioita, ja tällä kertaa todella voi sanoa niin. Keskeisimpänä kysymyksenä itselleni ehkä nousi kuka lopulta päättää, mikä on oikein. Toisaalta teos pureutuu myös lainopillisten ympyröiden ulkopuolisiin kysymyksiin, kuten rakkauteen tai uskoon, rakkauden pitkämielisyyteen, uskon rajoihin. Kuinka pitkälle on suotavaa joustaa, kuinka paljon antaa anteeksi? Onko uskon puolesta taisteltava loppuun asti, jopa kuoltava?

Minun ongelmakseni taisi lopulta osoittautua se, että en oikein päässyt Fionaan käsiksi, en löytänyt todellista ja tuntevaa naista tuomarin asusteiden takaa. En, vaikka toisaalta tuntuu myös siltä, että tunnistan tuon ihmistyypin, jota McEwan oivallisesti kuvaa. Tuon lapsettoman 59-vuotiaan, tuon viisaan ja kokeneen, mutta silti omalla tavallaan heiveröisen.

No, yksi laveasanaisuuteensa kaatunut, toinen hiukan raakileeksi jäänyt tarkoittanevat sitä, että Ian McEwan saa minulta vielä kolmannen mahdollisuuden. Miehen kirjoitustyyli kuitenkin viehättää ja viihdyttää minua.

Uskaltanen suositella ainakin McEwaniin mieltyneille, toki muidenkin kannattaa tutustua tähän suosikkikynäilijään, ja erityisesti mikäli todellisten tapausten pinnalle luodut fiktiot kiinnostavat. McEwan kirjoittaa juuri tähän tapaan, todellisuuksia etäisesti mukaillen.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *