Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun kuulin veljeni kuolemasta, en tuntenut mitään. En surua, en epätoivoa, en iloa, en mielihyvää. Otin uutisen vastaan kuin säätiedotuksen tai jonkun, kenen tahansa selostuksen iltapäiväisestä kaupassakäynnistään. En ollut tavannut veljeäni liki kymmeneen vuoteen. En ollut halunnut enää tavata häntä.
Nyt veli on kuitenkin kuollut 38-vuotiaana. Nuorehko ikä ei sinänsä ole kummallista; veljen elintavoilla on ehkä ennemmin ihme, että hän on elänyt näinkin pitkään. Alkoholinkäyttö on tuhonnut hänen koko elämänsä ja äidin on päätettävä töpselin irrottamisesta tilanteessa, jossa on selvää, että veljellä ei ole enää minkäänlaisia mahdollisuuksia todella elää.
Édouard Louisin kirjoja lukeneet, mitä luvassa on: omakohtainen kertomus suhteesta veljeen, muotoiltuna romaaniksi luokiteltavaan muotoon. Kuten aikaisemminkin, mielessä käy kysymys, onko sukulainen Louisille vain polttoainetta kirjallisuudelle, mutta toisaalta – jälleen kerran – Louis onnistuu viemään kerronnan yksityisestä yleisempään ja kertoo paitsi veljestään ja suhteestaan veljeensä myös Ranskan yhteiskunnan oloista ja vanhemmista, jotka tekevät kaikkensa lannistaakseen ja nöyryyttääkseen lapsiaan.
Parikymppisenä veli keksi itselleen uuden tarkoituksen elämässä: hän liittyy Les Compagnons du Devoiriin ja ryhtyy entisöimään historiallisia rakennuksia. Tämä suunnitelma lytätään täysin. Vanhemmilla ei ole sellaiseen rahaa ja veli jättäisi koulutuksen kuitenkin kesken. Kuinka veli sitä paitsi kehtasi pyytää ystävänsä äitiä täyttämään hakemuksen, pitääkö hän omaa perhettään niin tyhminä?
Pakko sanoa: vaikka olin vielä pieni, minäkin tajusin isän moitteiden epäreiluuden ja ristiriitaisuuden. Miten veljeä saattoi syyttää siitä, että hän oli pyytänyt apua muualta, koska sitä ei olisi omasta kodista herunut, hän ei asunut enää kotona ja tiesi, että isä ja äiti eivät olisi auttaneet.
Louis ajattelee, että heidän piireissään ei ollut sallittua kokeilla ja erehtyä. Toisenlaisessa perheessä vanhemmat olisivat maksaneet opinnot, veli olisi kokeillut, ehkä onnistunut, ehkä ei, mutta hän olisi saanut kokeilla. Louisin perheessä tällainen kokeileminen ei kuitenkaan ollut sallittua. Myöhemmin Louis huomasi, että paremmissakin piireissä on hänen veljensä kaltaisia söheltäjiä ja epäonnistujia, mutta heillä on ainakin mahdollisuus yrittää. Luokkayhteiskunta näkyy konkreettisesti tällaisissa asioissa.
Vaikka Louis ei enää halunnut veljeään nähdäkään – veli ei voinut sietää Louisin homoseksuaalisuutta ja oli uhannut tätä väkivallalla – häneltä riittää kuitenkin ymmärrystä veljen vaikealle elämälle. Toisaalta aina ei ihan riitä, mutta hänellä on myös hyvää itsereflektiota omista ennakkoluuloistaan ja käsityksistään. Tietyllä tapaa ulkopuolisesta näkökulmasta hän kuitenkin veljensä elämää tarkastelee tehtyään oman luokkanousunsa menestyneeksi kirjailijaksi. Luhistuminen asettuu luontevaksi jatkoksi Louisin aikaisemmille teoksille.
