John Fleming: Maailman taiteen historia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Maailman taiteen historia on sitä mitä lupaa eli käsittelee taiteen historiaa taidekulttuurin kehdosta nykyajan moderneihin taidesuuntauksiin asti. Taiteen historian voi helposti luokitella tietokirjaksi, sillä vaikka kuvia riittää ei se ole taidekirjan veroinen katseluelämys. Kaikki on pitänyt mahduttaa yksien kansien väliin.

Maailman taiteen historia on järkäle kirjaksi ja vaikka tunteekin voitonriemua, kun on saanut kannettua kirjan kotiinsa, toivoisi silti järkevämpää lähestymistapaa. Uskon ja toivon kirjasta löytäväni tiedon kun kyse on taiteesta ja taiteilijoista, mutta yhdestä taiteilijasta saa samankokoisen opuksen melkein leikiten. Kirja uudistetaan muutaman vuoden välein eli tietoa lisätään ja vanhaa ehkä poistetaan, mutta silti Maailman taiteen historia voisi olla kirjasarja, johon tulisi uusia osia eikä vain uusia painoksia.

Maailman taiteen historiaa voi suositella etenkin juuri taiteesta kiinnostuneille, jotka haluavat tietää taiteesta yleensä tai etsiä omaa taidesuuntaustaan. Haasteena onkin, ehtiikö lukemaan kirjan kannesta kanteen ennen seuraavaa uusintapainosta.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...