Elina Airio: Metsässä juoksee nainen

Metsässä juoksee nainen on Elina Airion esikoisteos. Kuuntelin Takakansi-podcastista kirjaa käsittelevän jakson ja sen perusteella tämä nousi kyllä ehdottomasti lukulistalle. Nyt kun kirja on luettu, en voi kuin hämmästellä, millaisen kirjan juuri luin.

Kirjan pääosissa on kaksi naista. Nimetön päähenkilö työskentelee perhe­valmentajana yksityisessä sosiaalialan yrityksessä. Hänen asiakkaansa on Mimi, joka on saanut palvelukoordinaattorin kanssa käydyn keskustelun perusteella itselleen valmennustyön työjakson, jonka aikana työskennellään konkreettisesti palveluyrityksen valmennusmallin parissa, jotta Mimi saa uusia keinoja arjessa toimimiseen lastensa kanssa. Tapaamisia on kahden viikon välein ja niissä käydään läpi viisiportainen positiivisen vanhemmuuden vahvistamisen malli.

Kammottavaa lässytystä, siis. Lukijalle on hyvin pian selvää, ettei tällaisesta vanhemmuusvalmennuksesta ole juurikaan apua, Mimille varsinkaan, ja samoin valmennustyön kanssa tuskailee kirjan päähenkilö, joka oikeastaan haluaisi tehdä jotain muuta kuin raportoida suoritetuista valmennuskäynneistä puhelinsovelluksella esihenkilöille, joita kiinnostavat vain mitattavat suori­tukset, tehokkuus ja palaverit.

On muutakin. Viherkasveja! Valtavasti viherkasveja, asunto on oikea metsä tai viidakko. Ja sitten se kieli, Airion huumaava kielenkäyttö, joka todella herättää ne viherkasvit ja koko tämän teoksen henkiin. En yritäkään selittää, annan sen sijaan näytteen siitä, miten Mimin kodin viherkasveja kuvataan:

Anopinkieliset kellanvihreät, jäykät lehdet nousevat maasta, muorinkukat ja pennimuorit ja nukkumaijat varsineen ovat vieneet tilan hyllyillä, ikkuna­laudoilla, sohvapöydällä, niiden paksut ja tummat ja lamoavat, silkkiset ja juoruiset lehdet, kirjavat ja viheriöivät, aluskasvien kumarat kiharat. Homssuinen, kierovartinen vihreä luo hiuksiaan ikkunan luona ja kierre­röyhyvihvilät, venyttelevät juorut ja vihunoivat vehkat ujuvat verhotankoja kohti ja rungoistaan, kaikkien kasvien lehdiltä, varsilta, ilmajuurista ja köynnöksistä ryöppyää katon sulkeva metsä, jonka sisällä vaeltaa puita ja pensaita, reheviä viherkieliä ja väärään maahan joutunut palmuu. Ilmassa kylvyttelevät tillandsiat ja metsän ruukut ovat lämpiminään sirkkalehtien pieniä suppusuita, niiden lauhkeita, pulleita lehtisuonia.

On kirjailijoita, jotka kirjoittavat suomeksi ja on kirjailijoita, jotka todella käyttävät kaikkia niitä mahdollisuuksia, mitä äidinkielemme tarjoaa. Airio kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään, eikä arkaile käyttää hyvin rikasta sanastoa tai tarpeen mukaan keksiä uusia sanoja. Tämän teoksen kielen parissa saa moneen kertaan ilahtua, niin oivaltavia verbivalintoja on löydetty, niin hauskasti viherkasveja inhimillistetään kielen keinoin. Kasvilli­suuden lailla ryöppyävät sanalistat ja hurmaavat alkusoinnut auttavat luomaan kirjalle omintakeista, häiritsevää tunnelmaa.

Metsässä juoksee nainen on kaikesta kielellisestä monimuotoisuudestaan ja tunnelmansa painostavuudesta huolimatta miellyttävän kepeälukuinen kirja. Sivut kääntyvät kuin itsestään ja tarina vetää mukaansa. Takakannen haastat­telussa Airio kertoo kirjoittaneensa kirjaa hyvin ruuhkaisen elämänvaiheen keskellä; ehkä siitä johtuu, ettei tässä ole mitään turhaa mukana. Kirja kertoo asiansa hyvin tiiviisti ja tehokkaasti.

Tällä tarinalla on myös yhteiskunnalliset ulottuvuutensa. Metsässä juoksee nainen suhtautuu hyvin kipakasti hoivatyön yksityistämiseen ja tuotteista­miseen. Ei jää epäselväksi, miten naurettavana ja kyseenalaisena tällaista kotipalvelua teos pitää. Mimi on äiti, joka tarvitsee apua, mutta sen järjestä­minen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Teos kommentoi muutenkin äitiyttä ja naiseutta, miehille tässä tarinassa ei ole oikeastaan mitään sijaa. Mimin aviopuoliso on lähes täysin poissaoleva, eikä päähenkilön esihenkilö­kään myönteisessä valossa näyttäydy. Hyvä niin, äitiyden ja hoivan maail­moissa on paljon kiinnostavaa luodattavaa ja kuten Metsässä juoksee nainen, sieltä löytyy myös kiinnostavia henkisiä (ja fyysisiä) viidakoita pengottaviksi.

Metsässä juoksee nainen on tämän vuoden vakuuttavimpia esikoisteoksia ja nousee muutenkin vuoden kiinnostavimpien kotimaisten romaanien listalle. Vaikka aihepiirikään ei kiinnostaisi, teoksen rikas kieli tekee siitä pakollista luettavaa kaikille uutta luovan kielenkäytön ystäville, tällaista verbaalista vehreyttä kohtaa harvoin.