Philip Roth: Nemesis

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Nemesis on Wikipedian mukaan ”kreikkalaisessa mytologiassa jumalaisen koston henki niitä vastaan, jotka sortuvat hybrikseen”, joka puolestaan merkitsee ”ylimielisyyttä ja rajatonta luottamusta ja ylpeyttä omiin kykyihin”. Philip Rothin kirjassa kosto on kova, polioepidemia, joka tappaa ja rampauttaa elinvoimaisia nuoria Newarkin kaupungissa ja sen läheisellä kesäleirillä vuonna 1944. Sen sijaan hybrikseen sortuva nuori Bucky Cantor on vain tavallinen leikkikentänohjaaja, joka hyvää tarkoittaessaan joutuu suurten tapahtumien välikappaleeksi.

Rothin romaani on kirjallinen helmi sekä aiheensa että kerrontatapansa vuoksi. Bucky Cantor on tapajuutalainen, mutta ateisti hän ei suinkaan ole. Koko kirjan läpi kulkee kuin vanhatestamentillisessa Jobin kirjassa konsanaan kysymys siitä, voiko Jumala olla hyvä ja kaikkivaltias maailmassa, jossa tapahtuu pahoja ja epäoikeudenmukaisia asioita. Bucky itse on velvollisuudentuntoinen loppuun asti ja pedanttisen omantunnontarkka, mutta samalla hän kysyy polion vaadittua uhrikseen reippaan nuoren pojan: ”Eikö Jumalalla ole omaatuntoa? Mikä hänen vastuunsa on? Vai eikö hänellä ole rajoja?” Kun tapahtumien traaginen kulku on selvinnyt lukijalle, ei Bucky ole saanut edes Jobin kirjan vastausta, ja molemmat jäävät avonaisten kysymysten äärelle.

Myös kirjallisesti Nemesis haastaa lukijan: sen kertojanääni vaihtuu kuin salavihkaa. Ensin koemme tapahtumat Buckyn, jota säännöllisesti kutsutaan herra Cantoriksi, kautta. Yhtäkkiä runsaan sadan sivun jälkeen kertojaksi paljastuukin aivan sivuhuomautuksessa Arnie, yksi Buckyn ohjaaman leikkikentän pojista. Romaanin toisessa osassa kesäleirillä kertojana on jälleen Bucky, eikä nyt ole mainintaakaan ”herra Cantorista”. Lopuksi näkökulma taas vaihtuu takaisin Arnielle. Näistä kerronnan pikku mutkista huolimatta romaani on kuitenkin hyvin selkeää luettavaa.

Eräällä tavalla traagiseksi Nemesiksen tekee myös se, että se on mitä ilmeisimmin Rothin viimeinen romaani, sillä viime syksynä hän ilmoitti jäävänsä eläkkeelle ja lopettavansa kirjoittamisen. 80-vuotiaalle tämä on toki ymmärrettävää, mutta me Rothin intohimoiset lukijat jäämme kyllä kaipaamaan hänen kirjojaan. Voi vain toivoa, että hän vielä ehtisi saada niin moneen kertaan povatun Nobelinsa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *