Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
“Äiti sätti miestään juomisesta ja veti salaa morfiinia, Diapamia ja lääkepirtua. Vitun hieno ihminen.”
“Kaikissa meissä on pimeä puoli.”
Henrik ja Anna-Leena vaihtavat ajatuksia äidistään. Aina erimielisinä, hyökkäävinä. Aina, kaikessa. Henrik opettaa filosofiaa, Anna-Leena on rasvaimulääkäri. Oikoen: kummankin tehtävänä, tavallaan, kauneuden ja tasapainon aikaansaaminen.
Ollaan kaukana harmoniasta, kun aletaan perehtyä äidin jälkeenjääneisiin papereihin: päiväkirjoista ilmenisi yhtä ja toista, sukuselvityksestä puhumattakaan, kun ne vain käsiinsä saisi revittyä toinen toiseltaan. Tuo lääkäriäiti, yhteiskunnan tukipylväs, herttainen mummeli osoittautuu – niin, mitäs tuolla yllä keskusteltiin…
Ylen raadollista tekstiä painattelee lakimies Jarkko Tontti (s. 1971) romaanissa, joka ei ole lakitekstin kaltaista kuivaa, yksitoikkoista, monikiemuraista luettavaa, vaan selkeää kiemuroista riisuttua vuorottelevaa tulitusta. Kalseaakin, jotenkin jopa Arto Salmisen ‘varastomaista’.
Lämpimiä, läheisiä ihmissuhteita ei suvun kesken ole, ennen kuin päästään loppuliukuun, kohtaan jossa perinnönjako tyssää yllätykseen.
Tämän täytyy olla hyvä kirja, koska sulattelin sitä pala kerrallaan, mihin antoi hyvän mahdollisuuden jo kirjan sisällön jaottelu: lyhyissä luvuissa Henrik ja Anna-Leena vuoron perään kertovat näkemyksensä asioiden kulusta, toinen toistaan epäillen ja panetellen. Kului pitkä aika ennen kuin kaksipuolisatasivuisen kirjan kaikki luvut oli luettu antaumuksella mukana eläen. Kuukauden päivät, tietysti monen köykäisemmän kirjan ohella.
Ja joku sanoo että hyvä kirja on sellainen, jota ei malta käsistään laskea kesken pois vaan ahmaisee sen kertaistumalta!
Ei Tonttia eikä muitakaan kunnon kirjoja niin voi lukea. Silloinhan sama olisi, jos ruuankin mättäisi kurkkuunsa pelkästään mahan täyttääkseen, sen kummemmin maistelematta.**)
Tontiltakin löytyy kauneutta ja harmoniaa, kun aikansa odottaa; malliksi ja kauniiksi lopuksi Perinnön loppupuolelta kaivelen, sen kummemmin asioiden laitaa paljastamatta, sydämiä sulattavan herkän yllätyksen:
“Olen täti.”
**)P.S. JT: Ei ABC-asemilla viiniä tarjota, ei Henrikillekään, ei edes sitä ensimmäistä lasillista.