Anne-Maria Kuusela: Pieni kirja tunteista

Osta kirja itsellesi

Ympyräiset ovat joukkio hahmoja, jotka tunnistaa niiden pyöreistä muodoista. Vaikka ne kaikki asuvat Poutapilven päällä, eivät ne suinkaan – pyöreitä muotojaan lukuun ottamatta – muistuta lainkaan toisiaan. Luonteiltaan ne nimittäin ovat aivan erilaisia. Osittain jo hahmojen nimet kertovat paljon: Räyhä Rapu, Sisu Kettu, Pelokas Pingviini ja Kiva Kirahvi. Mutta minkälaisia ovatkaan Puspus Pusukala tai Koala Karhu?

Luonteita on paljon ja tunteita vielä sitäkin enemmän. Tunteista on tärkeä oppia puhumaan jo aivan pienelle lapselle ja erityisesti hänen kanssaan. Miksi juuri nyt tuntuu tältä, mitä siitä seuraa ja millä nimillä ja sanoilla omaa tunnetilaansa voi kuvailla? Ilman aikuisen apua lapsen on vaikeaa, jopa mahdotonta, oppia tunnistamaan, nimeämään ja säätelemään omia tunteitaan ja sitä kautta saavuttaa psyykkistä hyvinvointia. Tämäntyyppisen keskustelun käyminen ei kuitenkaan ainakaan kovin pienten lasten kanssa ole välttämättä ihan helppoa. Tässä kohdassa Ympyräisten tarjoamat värikkäät hahmot ja kuvat, joissa ne esittelevät yksinkertaisesti perustunteita tulevat varmasti tarpeeseen. Miltä näyttää, kun Kiva Kirahvi on hämmästynyt, Heko Kroko levoton tai Puspus Pusukala surullinen? Ja kuinka erilaiselta Räyhä Rapu näyttääkään ollessaan onnellinen tai vihainen. Jokaisella aukeamalla on myös pieni kuvitusta tukeva loru.

Sen tarkemmin sarjan aiempia osia tuntematta, uskallan tämän pienen tunnekirjan perusteella suositella sarjaa kokonaisuudessaan. Ja mikäli sille antaa painoarvoa, Ympyräiset on suomalainen, pedagogisesti kehitetty konsepti. Ainakin meillä Pieni kirja tunteista herätti kolmevuotiaassa kiinnostuksen tunteita ja niin ikään myös sarjan aiemmat, enemmän yksittäisiin hahmoihin ja suppeampiin tunneskaaloihin keskittyvät kirjat menevät varmasti luentaan ja tutkintaan.

Siis kannustan tarttumaan; tärkeä aihe, tärkeä taito.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...