Katja Kettu: Piippuhylly

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Katja Kettu on armoton tarinankertoja. Nyt hän kietoo lukijansa piipputarinoihin. Sitä voi vaan asettua piippuhyllylle ja nauttia ihan käsittämättömistä, elämää syvästi koskettavista tarinoista.

Jokainen kertomus on tarina piipusta; millainen se on, kuka on sen entinen omistaja, miten se kulkeutui tähän päivään ja mikä on sen ympärille kietoutuva tarina. Piipuilla on numerot ja jos ensimmäinen piippu on numero 32 ja viimeinen 13, niin missä ovat ne kaikki muut piiput, sillä Piippuhylly kertoo vain kymmenestä piipusta… Kuolleen Miehen piipuista.

Piipputarinoissa mennään ajallisesti menneisyyteen, historiaan, ollaan sota-ajoissa ja jopa tsaarin ajassa. Historiasta tuttuja henkilöitä vilahtelee mukana, ikään kuin ne olisivat olleet jotenkin tuttuja. Aika tulee kuitenkin jollain lailla lähelle, aivan kuin kaikki olisi tapahtunut ihan äsken. Jos on lukenut Kätilön, sieltäkin tuttuja henkilöitä vilahtelee tarinoissa ja se tuntuu mukavalta, kuin tapaisi vanhoja tuttuja.

Katja Ketun kieli on rikasta ja omaperäisen ihanaa, jota on riemullista lukea. Hän kertoo raakojakin kohtauksia, mutta niillä ei revitellä vaan ne sulautuvat tarinoihin, niin että ne vain hyväksyy. Karua ja armotonta. Kaikenlaisia muitakin kohtauksia, luonnollisen luontevasti, niin kuin kaikki on osa elämää.

Kaikki kymmenen tarinaa olivat tasaisen hyviä ja mielenkiintoisia, mutta ihan hiukan yli muiden nousi Lapinkoira, piippu numero 7. Se vaan oli jotenkin niin riipaiseva tarina miehestä, hänen ”huolimattomasta” vaimostaan ja eritoten uskollisesta Lapinkoirasta. Se painui eniten mieleen ja sen surullisuus – tai ainakin minä koin sen surullisena tarinana – kosketti. ”Mikä tekee ihmisestä tappajan?” alkaa tämä novelli ja siinä sitä sitten onkin miettimistä. Koko novellin ajan ja sen jälkeen…

Piippuhylly on siis armoton kokoelma uskottavia, syvälle ihmiseen meneviä tarinoita, ja uskonpa hyvinkin, että ne eivät voi jättää ketään kylmäksi.

Marko Gustafsson haastattelee Katja Kettua Prosak-proosaklubilla:

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Luin peräkkäin Kätilön ja Piippuhyllyn ja jotenkin minä koen, että on hyvä lukea nämä ilmestymisjärjestyksessä. Piippuhylly aukeaa ihan eri tavalla, kun Kätilössä esiintyneet henkilöt ovat jo tuttuja.
    Itse pidin aluksi näitä tarinoita aika synkkinä ja ehkä vähän raadollisinakin, mutta kirjan viimeiset virkkeet olivat niin kauniit, että pitikin miettiä tarinoiden sanomaa uusiksi. ”Jos on joskus pidellyt kädessään aaltojen hiomaa kiveä niin sen ymmärtää. Että rakkaudella ihmisen sielun voisi silittää eläväksi.”
    Ja kun Katja Kettu vielä itse haastattelussaan sanoi jotenkin siihen suuntaan, ettei tarinoiden ole tarkoitus olla kurjia – elämän mukanaan tuomaa kurjuutta niissä ehkä on – mutta päällimmäisenä hänellä oli mielessä kirjoittaessaan kuitenkin tarinoiden tuoma rakkaus ja ihmisten välinen yhteys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *