Sisko Sälpäkivi: Siskon lempineuleet

Siskon lempineuleet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

On ihanaa saada käsiinsä uusi käsityökirja ja selailla sitä kiihtyvän neule- ja virkkausinnostuksen vallassa. Tällaisen reaktion herätti myös Sisko Sälpäkiven kokoelma sinänsä tutuilla mutta hyvin omaleimaisesti toteutetuilla tekniikoilla neulottuja ja virkattuja vaatteita ja asusteita.

Sälpäkivi on suunnitellut neuleita koko ikänsä ja tehnyt sitä päivätyökseen Novitalle yli kymmenen vuoden ajan. Niinpä onkin luontevaa, että kaikki kirjan ohjeet on toteutettu Novitan tutuilla langoilla, mikä on saatavuuden kannalta tietenkin mukavaa. Minunkin oli pakko jonkin verran Novita-skeptisenä myöntää, että kylläpäs marketin langoilla saa hienoja töitä aikaan! Kuten Sälpäkivi toteaa esipuheessaan, on kokoelman teemana värikkyys, ja se kyllä näkyy. Suunnittelijalla taitaa olla niin sanotusti absoluuttinen värisilmä, niin erehtymättömiltä nuo kirjan yhdistelmät näyttävät.

Kirjassa on siis mukana useita käsityöihmisille tuttuja tekniikoita: on perinteistä kirjo- ja raitaneuletta, tilkkutöistä vaikutteet saaneita hirsimökkipaloja, dominoneuletta, siksakneuletta sekä virkattuja isoäidinneliöitä. Ehkäpä hirsimökit, siksakit ja dominopalat olivat minusta kaikkein kauneimpia ja väreiltään upeimpia; lieneekö sitten normaalia kirjoneuletta nähty jo liikaakin? Ja isoäidinneliöt eivät koskaan ole oikein sopineet silmääni. Mutta niidenkin väriyhdistelmät olivat todella hyviä.

Ohjeet olivat selkeitä, tarpeeksi väljästi ladottuja ja niiden kuviomallit reilun kokoisia. Kyllä tämä kirja innostaa käsityön pariin.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 273 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...