Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Millaisia mielleyhtymiä herättää nimi Suklaaöylätti? Öylättihän on pääasiallisesti uskonnollinen käsite ja ilman uskonnollisia merkityksiään ei maistu oikein miltään. Suklaasta tehty öylätti sen sijaan voisi olla suussasulava, maukas elämys, joka menee kuitenkin nopeasti ohi. Kirjan tasaisen suklaanruskea kansi ei anna oikein lisänäkemystä sisällöstä.
Sisällysluettelo sen sijaan antaa. Teos jakautuu kolmeen osaan. ”Insomnia” kertoo isäksi kasvamisesta, ”Kaupunki”-osion runot ovat pisteitä Helsingin kartalla ja laajin osa ”Suklaaöylätti” on kaatoluokka, josta löytyy kaikennäköistä, mukaanlukien sitä nimen vihjaamaa uskonnollista pohdiskelua.
Käsikirjoittaja, toimittaja ja ohjaaja Markus Palmén on ammattikirjoittaja, jonka isyys sysäsi aktiivisemman runojen kirjoittamisen pariin. Isäksi tuleminen on miehen elämän suuria murroskohtia, joka ravistelee tekemään uusia havaintoja maailmasta. Tämä esimerkiksi oli minusta vallan kelpo oivallus elämän ja lisääntymisen luonteesta:
Holtittomin, hullunrohkein tekoni
on samalla luonnollisin.
Nyt siis puhutaan enää päivistä
ja mieleeni tulee, että
uuden syntymän aiheuttajana
viattomuuteni on mennyttä.
En ole enää tahtomattani syntynyt, elämän uhri
vaan elämän täysivaltainen osakas, apologeetti.
Arvostan myös Palménin rehellisyyttä paljastaa runoissa vanhemmuuden vaikeampia puolia. ”Joskus raivostun / usein / ärähdän vauvalle hampaiden välistä”, koska sellaistahan se on. ”Isyydessä ei totta vieköön ole mitään sovinnaista. / Tämä on verta ja kauhua.” Parhaimmillaan tämä isyysosio on runossa ”Gordion”. Tämän osion vuoksi Suklaaöylättiä on helppo suositella vaikkapa lahjaksi isääntyvälle.
”Kaupunki” jättää vähän kylmäksi. Nämä ovat henkilökohtaisia kokemuksia Helsingin kaduilta. Välttämättä ne eivät kovin tiukasti nivoudu lähtökohtiinsa, eikä tekstien ymmärtäminen vaadi paikallistuntemusta, mutta jostain syystä nämä runot eivät nyt puhutelleet minua. ”Miten kertoa siitä, kun / tuuli sieppaa Vallilasta / uhkean Arabican tuoksun / ja tuo sen riisuutuviin puistoihin?” oli tämän osion parasta antia, tämän voi jo vähän kuvitella mielessään.
”Suklaaöylätti” kattaa sitten noin puolet kirjasta ja sisältää kaikenlaista, Palménin mukaan proosarunoista aforismeihin. Lyhyttä, aforisminomaista sirpaletta mukana onkin, mutta proosarunoutta ei niinkään. Mukana on uskonnollista pohdiskelua. ”Jeesus puhui paljon / mutta ennen kuin ehdin mitään kysyä.” Tällaisen välinpitämättömän ateistin näkökulmasta uskonnollinen pohdiskelu ei hirveästi herätä intohimoja, eikä Palmén tuo aiheeseen mitään kovin uusia tulokulmia. Tämä osio leijailee enimmäkseen ohi liiempiä jälkiä jättämättä.
Kokoelman nimiruno kysyy:
Kirjoitanko manifestin
vai
otanko torkut?
Suurta on elämä täällä.
Suklaaöylätti on parhaimmillaan isyyden äärellä. Sitä osiota suosittelen; muuten kokoelma on sellaista ihan mukavaa luettavaa, mutta ei erityisen mieleenpainuvaa.
