Tiia Koskimies: Suomalainen smoothiekirja : terveelliset herkut kotimaisista raaka-aineista

Suomalainen smoothiekirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tiia Koskimiehen Suomalainen smoothiekirja on tosiaan suomalaiseen makuun tehty. Smoothiekirjoja on paljon tarjolla mutta usein ne ovat sen verran kansainvälisiä, ettei välttämättä joka kirjasta löydy ohjetta esimerkiksi puolukka-punajuuri-smoothieen tai lakkamokkaan.

Suomalaiset raaka-aineet on otettu hienosti käyttöön. Kirjasta löytyy myös tuttuja raaka-aineita kuten mansikka ja vesimeloni. Ohjeet ovat yksinkertaisen helppoja, joilla jokainen kotikokki saa smoothiensa onnistumaan.

Sisältö on jaettu moneen eri osaan. Kirjan alkuun on annettu tilaa erilaisille marjoille ja pieni osio myös smoothieohjeille ja niiden tulkitsemiselle. Kirjan sisältä löytyy sopivia smoothieita aamiaiseksi, lounaaksi ja välipalaksi sekä jälkiruoaksi. Löytyypä osio ja ohjeita myös hoitaviin smoothieihin. Hoitavista mainittakoon muun muassa päänsäryn taltuttaja ja rasvanpolttaja.

Tässä herkullisessa smoothiekirjassa on paljon ohjeita, joten jokaiselle löytyy varmasti jotakin hyvää!

Lina

Lukemista rakastava Lina oppi lukemaan 5-vuotiaana ja sen jälkeen kirja onkin ollut kädessä lähes aina. Lina tykkää etenkin dekkareista ja suomalaisten kirjailijoiden teoksista, mutta lukee mielellään myös jotain uutta ja erilaista! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...