Soili Soisalo ja Eeva Voutilainen: Pohjolan ruokavalio

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pohjolan ruokavalio on tietoteos, joka julistaa ehdotonta lähi- ja sesonkiruokailun ilosanomaa. Siis varmasti monen mieleen ottaen huomioon, että yhä useammat niin yksityiset kuluttajat kuin ravintolatkin pyrkivät valinnoillaan sekä vaikuttamaan jättämäänsä hiilijalanjälkeen että suosimaan kotimaista. Kutsunkin käsillä olevaa opusta mieluummin tieto- kuin yksinomaan keittokirjaksi, sillä sen himpun alle kaksisataa sivua käsittävät noin sata sivua reseptejä ja sata sivua terveelliseen ruokavalioon liittyvää ravitsemustietoutta.

Itseni kaltaiselle tavallisen terveellistä ruokavaliota läpi elämäni noudattaneelle ruokailijalle kirjan neuvot lautasmalleineen sekä kasvisten, kalan ja maidon suosimisineen olivat melko itsestäänselviä, mutta toki sain kirjan opeista myös jotakin uutta itselleni. Esimerkiksi uskoni maineekkaasta oliiviöljystä sinä terveellisyyden perikuvana kääntyi päälaelleen; se parempi vaihtoehto onkin kotimainen rypsi.

Entäpä kirjan reseptiosio? Vaikka teos luonnollisesti kulkee myös ruoanvalmistusohjeidensa osalta kasvispainotteisuus johtotähtenään, sisältää se reseptejä myös liha- ja kalaruokiin. Pääruokien ohella esille pääsevät salaatit ja muut lisäkkeet, suolaiset ja makeat leivonnaiset, puurot, jälkiruoat ja juomat. Ohjeet ovat kuitenkin melko arkisia ja taustalla loistaa kokonaisvaltainen terveellisyys. Itse olen testannut vasta punajuuripiirakkaa, mutta löytänyt useita varmasti kokeiluun päätyviä ideoita, esimerkiksi sieni-kaalikääryleet ja punajuurilasagne joitakin mainitakseni.

Tätä kirjaa voin siis suositella ja kaikin puolin sangen puhtain omatunnoin. Erityisesti se sopii tavalliseen arkiruoanlaittoon sekä niille, jotka kaipaavat mahdollista kohennusta ruokavalioonsa terveellisin reseptein sekä muine neuvoin. Siis oivallista vastapainoa tämän päivän yltäkylläisyyteen sekä kaiken maailman keittiökikkailuun. Sillä eihän kukaan aina halua arkinen olla – tai terveellinen…

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 000 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...