Antero Holmila: Suomalaisten kylmä sota

Suomalaisten kylmä sota

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kylmä sota oli Suomelle ja suomalaisille hankala ajanjakso, josta kirjoitettiin hyvin yksipuolisesti ajanjakson aikana. Keskustelu ja historian perkaaminen ei ole vieläkään päässyt sille tasolle, jolla sen voisi kuvitella olevan ottaen huomioon, kuinka tärkeitä kylmän sodan vuosikymmenet olivat Suomen kehitykselle yhteiskuntana. Historian professori Antero Holmila käsittelee kylmän sodan tapahtumia, henkilöitä ja ennen kaikkea tavallisen suomalaisen kokemuksia kylmästä sodasta ja sen merkityksistä kirjassaan Suomalaisten kylmä sota.

Teoksessa käydään läpi kylmän sodan aika kronologisesti alusta loppuun palauttaen mieleen tärkeimmät kansainväliset ja kotimaiset historian merkkipaalut sekä henkilöt, jotka olivat esillä näissä hetkissä. Suomessa ajanjakso on vahvasti Urho Kekkosen hallitsemaa ja hänen osuuttaan suomalaisen ulkopolitiikan kehittymiseen ja suomettumiseen käsitellään kirjassa kattavasti. Osansa saavat myös muut suomalaiset ja Suomessa toimineet vieraan vallan henkilöt, jotka osallistuivat aktiivisesti kansalliseen keskusteluun kylmän sodan aikana.

Holmila viittaa ahkerasti myös Kylmän sodan muistot ja kokemukset -kyselyyn, jossa tavallisilta suomalaisilta kysyttiin muistoja kylmästä sodasta. Muistojen avulla avautuu hieman yleisestä historian kirjoituksesta poikkeava kuva kansalaisille tärkeimmistä kylmän sodan tapahtumista ja henkilöistä sekä peloista ja huolista aikakauteen liittyen. Nämä kyselyyn pohjautuvat viittaukset kyselyn vastauksista avaavat kiinnostavasti näkymättömiin jäänyttä puolta kylmästä sodasta ja tuovat yllättävää syvyyttä aiheen käsittelyyn.

Vahva suositus jokaiselle poliittisesta ja yhteiskuntahistoriasta kiinnostuneelle lukijalle tai ihan vaan yhden aikakauden tärkeimpien tapahtumien mieleen palauttamiseen kenelle vain.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 301 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...