Maritta Lintunen: Sydänraja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ronja koluaa kotona vintiltä isovanhempiensa papereita. Hän on sairastunut vesirokkoon, 17-vuotiaana, miten hävettävää. Paperit ovat lojuneet koskemattomana, vasemmistoradikaali isä on kieltäytynyt koskemasta mokomaan oikeistolaispaskaan. Ronja löytää kuitenkin jotain mielestään tärkeää. Hän löytää Ottoa, isoenoaan koskevat kirjeet ja dokumentit. Samalla hän löytää elämälleen tarkoituksen ja uuden suunnan samastuessaan Ottoon.

Tultuaan ylioppilaaksi hän muuttaa sukunimensä Sachseksi ihailemansa sotilaan mukaan. Hän käy myös armeijan, yhdessä Annikan kanssa ja hänestä tulee reservin vänrikki. Annika värvää hänet pari vuotta myöhemmin mukaan ääri-isänmaallisten naisten Sydänraja-verkoston erään solun jäseneksi. On ihanaa olla jäsen jossakin, olla tovereiden kanssa yhteydessä ja todella tehdä jotakin kaiken haaveilemansa eteen. Hän huomaa kuitenkin jossain vaiheessa, että yhteisö myös dominoi ja manipuloi sekä vaatii palveluksia. Myös häneltä.

Verkoston käskystä Ronja lähtee matkalle Venäjän-Karjalaan soluttautuen kummallisesti mukaan erään uskonlahkon retkeläisten bussikiertueelle. Kuljettajasta hän saa yllättäen itselleen jonkinlaisen liittolaisen. Kaikki ei kuitenkaan matkallakaan mene aivan kuin on suunniteltu. Kun Ronja palaa, hän joutuu eräänlaiseen arestiin ja tarkkailtavaksi, josta hänet pelastaa todella outo tyyppi. Tomi, jonka hän tapasi käydessään kuljettajan entisen rauhanturvaajaystävän luona.

Kirjassa vaihtelevat Oton kirjeet jatkosodan ajalta sekä Ronjan nykyhetki ja ajatukset. Ottoa tyttö pitää sankarina ja ihanteenaan, kaikesta huolimatta. Vaikka sota olisi ollut verta, hikeä, paskaa ja kuolemaa, näkee tyttö siinä miehen nuorena ja salskeana, valloittamassa Karjalaa ja antamassa kaikkensa isänmaan puolesta. Kuolla ja tappaa, kokea se, mikä on Oton mielessä lopulta ainut asia.

Sydänraja on kuitenkin tarina eräänlaisesta sankaruudesta, vaarallisesta lojaalisuudesta sekä surusta. Ehkä myös kapinoinnista omaa taustaansa kohtaan. Kirja sinänsä toimii hyvin ja tuo esiin päähenkilöiden ajatukset sekä löytää selityksiä heidän käytökselleen sekä ratkaisuilleen. Samalla se osaltaan varoittaa kiihkoilusta ja dominoinnista. Tämä ei välttämättä ole kaikilta osin herkkää tai kaunista luettavaa, mutta tässä pääsee kurkistamaan yltiöisänmaallisten ja lahkolaisten toiminnan selustaan sekä ehkä itseään ja motiivejaan etsivän nuoren sisimpäään – toki romaanin ja fiktion keinoin.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...