Satu Erra: Tällainen tunne

Tällainen tunne -kirjan kannessa on vaaleanpunasävyinen piiros nuoresta naisesta, jonka kasvoista erottuu vain suu. Muuten kasvot ovat tyhjät.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pari runokirjaa kirjoittaneen Satu Erran ensimmäinen nuortenromaani kertoo takakannen mukaan halusta, tunteista ja yhteiskuntaluokasta. Sen pääosassa on Emma, joka on muuttanut pohjoisesta Helsinkiin päästäkseen taidelukioon. Emmalla on solukämppä Kontulassa, niukasti rahaa, ystäviä ja ihastuksen kohteena upeanenäinen Joel.

Emma on solahtanut osaksi espoolaista kaveripiiriä, joka ei ihan tajua kaikkea. Joelkin on hyvin toimeentulevasta perheestä, jossa pidetään sunnuntaisin viininhuuruisia perhepäivällisiä, joihin Joel kutsuu ystäviään – tyttöjä – koska ei taida oikein sietää perhettään yksin. Emma haluaisi Joelin itselleen, mutta Joel ei aina ihan tunnu avautuvan Emmalle, ja on muutenkin kovin hyvää pataa monen muunkin tytön kanssa.

Kaikkiaan elämä tuntuu aika monimutkaiselta, kun on pyöriteltävänä omat tunteet, muiden tunteet, ihastumiset ja ystävyyssuhteet, abivuoden vaatimukset, luokkaerojen hienovaraiset hiertämiset ja kaikki muu, mitä elämään kuuluu. Emman näkökulma on hyvin kuvattu, sivuhenkilöissä on myös oikein mainioita tyyppejä, joiden vaikeilusta kirja saa oman kierteensä.

Tällainen tunne on oikein raikas kirja, joka kuvaa Emman sisäistä tunne-elämää lumoavalla tavalla. Myös kirjan runsas dialogi on sujuvaa ja uskottavaa. Näillä näytöillä toivotan Erran kirjoittamaan enemmänkin nuortenkirjoja. 

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...