Jussi Kaakinen ja Timo Parvela: Taro maan ytimessä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Taro on touhukas poika, jota mietityttää, mitä maan sisällä on. Hiekkalaatikosta löytyy vain hiekkaa, mutta kun kaivaa tarpeeksi syvälle, lapio kolahtaa johonkin kovaan. Tarvitaan kone, jolla voi kaivaa syvemmälle. Äkkiäkös Taro sellaisen rakentaa karhuystävänsä kanssa ja sitten ollaankin jo matkalla maan ytimeen.

Tarina ei opeta, vaan ylistää lapsellista mielikuvitusta. Hyvä niin. Jussi Kaakisen kuvitus on kaunista katseltavaa. Kahden Finlandia-voittajan yhteistyönä on syntynyt hieno kirja.

Luin kirjan itse iPad-versiona, jossa kuviin on lisätty hieman animaatiota ja kirjan lukee Timo Parvela itse. Myös englanninkielinen käännös on mukana. iPad on mainio alusta tällaiselle kirjalle ja toimii siinä missä perinteiset äänisadut, mitä nyt ääni ja teksti ovat samassa paketissa. Viisivuotias koehenkilö kuunteli jokseenkin hievahtamatta koko tarinan, joten voidaan todeta, että hyvin toimi.

Tekninen toteutus jättää hieman toivomisen varaa: sivunkääntökohtia ei ole esimerkiksi osoitettu mitenkään. Pieni äänimerkki tai sivunkääntönapin välkytys olisi paikallaan. Osassa kuvista on pientä toiminnallisuutta, esimerkiksi taskulamppua voi naksutella päälle ja pois, mutta kosketeltavaa olisi voinut olla enemmänkin, vaikka joka kuvassa — se olisi tehnyt muuten koleasta sähkökirjasta käpälöitävämmän.

Idea kuitenkin toimii, ääneen luettu tarina lumoaa kuuntelijansa kestonsa ajaksi ongelmitta. Hieno kuvitus herää yksinkertaisilla animaatiotehosteilla henkiin aivan eri tavalla kuin pelkästään kirjan sivulla. 15 euron hinta vain tuntuu kalliilta App Storessa, jossa lähes kaiken saa muutamalla eurolla (päivitys 10.4.2014: kirja maksaa nykyään 6,99 €, mikä on huomattavasti parempi hinta).

Hyvä avaus yhtä kaikki ja hieno kirja, luki sen sitten sähköisenä tai perinteisenä kirjana.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...