Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Arkeologia on kiehtova tutkimusala, mutta se, miten siitä kirjoitetaan useinkaan ei ole. Tekniset yksityiskohdat ottavat vallan: kaikki on mitattavaa, luokiteltavaa, varovasti rajattua. Ihmiskokemus ja asioiden merkitys katoaa näkyvistä, ja historiasta tulee antiikkia, jotain jota kerätä ja laittaa vitriiniin. Se on sääli, sillä harva tutkimusala on samalla tavalla inhimillisten kokemusten keskiössä kuin arkeologia.
Tässä on lähtökohta Pompejin arkeologisen puiston pääjohtajan Gabriel Zuchtriegelin kirjalle: löytää Pompejista merkityksiä, jotka koskettivat sen asukkaita menneisyydessä, ja yllättävää kyllä myös nykyisyydessä. Monille muinaiskaupungin läheisyydessä eläville Pompejin ja sen historian yhteys nykyisyyteen on katkennut. Kysymykseksi myös nousee, kuinka ala voisi kommunikoida löytöjään paremmin ja perustella olemassaoloaan suurelle yleisölle, eikä pelkästään turisteille.
The Buried City ei siis varsinaisesti ole kirja Pompejin historista, eikä siitä miten tapahtumat etenivät tuona kohtalokkaana vuonna 79. Sen sijaan narratiivinen tietokirja kulkee yllättävistä yksityiskohdista toiseen, jotka puolestaan toimivat porttina laajempiin teemoihin.
Zuchtriegel vierailee Vettiin talossa, jonka rakennutti kaksi rikasta vapautettua orjaa. Täällä päästään kiinnostavien kysymysten äärelle. Mitä talon hulppeat seinämaalaukset kertovat uusrikkaista asukkaistaan, ja miten aikalaiset itse ymmärsivät taiteen merkityksen, joka usein tavalla tai toisella linkittyi uskontoon? Roomalaisessa taiteessa, joka ammensi ennen kaikkea kreikkalaisesta kulttuurista, käsiteltiin erotiikkaa hyvin avoimesti. Miten seksuaalisuus ymmärrettiin muinaisessa Roomassa?
Näihin kysymyksiin löytyy vastaus vielä helposti. Astetta vaikeampia tulkintoja voidaan tehdä Mysteerien huvilassa, villassa, jonka seinämaalaukset ovat aiheuttaneet hämmennystä. Kuvaavatko talon freskot todella dionyysistä mysteeriä, eli salattua initiaatioriittiä, johon vain uskoon vihityt saivat osallistua? Dionysokseen (roomalaisittain Bacchukseen) liittyvä uskonto joutui Roomassa ankaran vainon kohteeksi 100-luvulla eaa., huhut riettaista bakkanaaleista, ja yhteiskunnan hierarkiaa ja sukupuolirooleja rikkovista menoista olivat valtiolle liikaa. Mysteerien huvilan maalaukset ovat selvästi vainoja myöhempää perua, joten herääkin kysymys: säilyikö usko Roomassa suosittuna, joskin piilotettuna? Vai kuvaavatko maalaukset itse asiassa vain allegorisella otteella aviorituaaleja, kuten jotkin tutkijat uskovat?
Historia on siinä mielessä epäreilua, että rikkaat ja vaikutusvaltaiset ihmiset muodostavat yhteiskunnassa pienen vähemmistön, mutta jälkipolville säilyvä aineisto on melkein aina vain heiltä peräisin. Pompeji muodostaa tässä poikkeuksen, sillä tuhkaan hautautunut kaupunki antaa hyvän kuvan myös tavallisen kansan elämästä. Zuchtriegelin henkilökohtainen suosikki onkin hiljattainen löytö: vaatimaton viiden neliön huone, jossa on kolme sänkyä ja yöastiat sänkyjen alla. Seinässä on reikä, johon voi ripustaa lampun, ja seinään toiveikkaasti maalattu valkoinen ruutu hieman voimistaa heikon lampun valoa. Keitä tässä huoneessa oikeastaan asui? Ensimmäinen oletus on orjia, mutta nyt vaikuttaa entistä enemmän siltä, että kyseessä saattoivat olla myös tavalliset kansalaiset.
Pompejin asukasmäärä on perinteisesti arvioitu noin 20 000 asukkaan tienoille tai sen alle, mutta tuore hautalöytö kyseenalaistaa tämän arvion reippaasti. Haudassa sijaitseva teksti viittaa nimittäin siihen, että väkiluku olisi pikemminkin ollut 40 000 tienoilla, ja asuinolot olisivat siten olleet tavalliselle kansalle hyvin ahtaat. Tällaisissa pikkuasunnoissa ei ollut keittiötä, ei kylpytiloja. Elämä elettiin kaduilla ja useiden osana oli köyhyys, jota nykyään on vaikea kuvitella.
Pompejissa näihin ihmisiin on tietysti mahdollista tutustua myös lähemmin. Zuchtriegel esittelee tulivuorenpurkauksen uhreista tehtyjä tarkkoja valoksia, jotka näyttävät heidän viimeiset hetkensä. Näitä valoksia on nykyään yli tuhat, mutta niitä tulee löytymään lisää, sillä peräti kolmannes kaupungista on vielä kaivamatta. Juuri nyt kaupungissa on meneillään suurimmat kaivaukset kuuteenkymmeneen vuoteen. Onkin jännittävä ajatus, miten paljon uutta tietoa paljastuu koko ajan, ja miten paljon löytöjä on vielä tekemättä. Toisaalta nykyisessäkin kaupungissa on paljon tehtävää: rakennuksia pitää suojella kulumiselta, ryöstäjiltä ja ennen kaikkea pitäisi onnistua kommunikoimaan yleisölle, mitä kaupungissa edes tehdään. Siinä tämä kirja ainakin onnistuu.
Yllättäen The Buried City ei ole niinkään kertomus tuhosta, vaan kaupungista, joka tietyssä mielessä yhä elää. Toisaalta kysymys, miten historia säilyy ja kenen kertomukset siirtyvät eteenpäin, on aina ajankohtainen teema. Zuchtriegel ei tarjoa kirjassaan valmiita vastauksia, vaan näyttää, miten arkeologia toimii parhaimmillaan: kysymysten, epävarmuuden ja inhimillisen mittakaavan kautta.