Tina Finn: Tohtori Mustajärvi, otaksun : Pate Mustajärven sanoituksia

Tohtori Mustajärvi, otaksun

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Luulin, että olen jo lukenut kaiken Pate Mustajärvestä, koska on muutama kirja tullut käytyä läpi. Olin väärässä. Onneksi.

Tämä kirja sisältää Paten sanoituksia ja siinä välissä kerrotaan, kuinka mikäkin biisi on syntynyt. Tämän kirjan jälkeen sitä musiikkia kuuntelee ehkä hivenen eri lailla.

Kirjan on kirjoittanut rouva Mustajärvi, Tina Finn. Finn on ammattikirjailija ja sen huomaa, sillä niin on kirjoitettu, että Paten ääni kuuluu eikä vaimon ylistys miehestään. Ihan kuin Pate itse olisi kirjoittanut.

No, vaikka minulla on fyysinen kirja, niin kuuntelinpa äänikirjana ja se olikin varsinainen elämys. Pate itse lukee ja mikä oli hieno yllätys, niin osa biiseistä kuuluu myös. Pate alussa kertoo, että kaikki biisit eivät ”mahtuneet” mukaan, mutta niistä on olemassa Spotify-lista.

Kirjaa lukiessa voi pitää luuria vieressä ja ajatua välillä kuuntelemaan niitä biisejä, jolloin saa hyvää muistin virkistystä ja pääsee nostalgiapöhinään. Niin ja kirjassa on myös kuvia, siellä täällä, sieltä sun täältä ja niitä ei näe äänikirjasta. Joten molempi parempi.

Kirjassa kun katsoo lukiessaan niitä sanoja, ne ovat runoja, kauniita ja hemmetin upeita riimejä ja alkaa tehdä mieli laulaa. Se menee kyllä nopeasti ohi ja voi taas jatkaa lukemista.

Näitä biisejä en muuten suosittele kuuntelemaan ilman, että huumorivaihde on käännetty päälle. Popeda-levyissä pitäisi olla itseasiassa leima, jossa lukee: Ei tosikoille.

Koska on kyse Pate Mustajärvestä, niin kirja ei ole pelkkää ”tilastotiedettä” tai rocklyriikan polkuja, vaan paikka paikoin on niin lystiä, että äänikirjaa kuunnellessani oli pakko vaan välttää paikkoja, missä on muita ihmisiä. Sellaisia tahattomia naurun tyrskähdyksiä vaan pääsi ilmoille tämän tästä. Lukuisat sattumukset, pienet tarinat siivittävät kerrontaa ja ovat kyllä herkkupaloja.

Tämä kirja on rikas paketti, joka antaa paljon. Pate Mustajärvi on mielenkiintoinen persoona, mutta sitten kaikille sanoituksista kiinnostuneille kirja voisi antaa vähän ja enemmänkin osviittaa.

Kirja jää ehdottomasti minun vitriiniin, koska voin aina välillä ottaa sen uudelleen käsiteltäväksi.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 086 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...