Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Claudia Durastantin äiti kertoo tyttärelleen tarinaa siitä, kuinka hän pelasti miehensä, Claudian isän, hengen heidän ensitapaamisellaan Roomassa. Erityiseksi tuon äiti-tytär -hetken tekee se, että heillä ei oikeastaan ole yhteistä kieltä. Claudian äiti on kuuro ja vaikka hän olikin oppinut aikoinaan koulussa viittomakielen, hän ei halunnut sitä julkisesti käyttää eikä opettaa lapsilleen. Mieluummin vaikka vaikutelma rajoitetusti kielitaitoisesta maahanmuuttajasta kuin viittomakielen paljastama vamma!
Erityistä on myös se, että Claudian isä – kuuro hänkin – muistaa ensikohtaamisen aivan toisin. Hänhän pelasti nuoren naisen varkaiden kynsistä! Kumpi kertomus on lähempänä totuutta, jos kumpikaan? Ehkä totta on vain se, että lopulta mielessämme kertaamamme asiat muokkautuvat itselle tosiksi. Joka tapauksessa levoton, ristiriitojensa keskellä elävä poikamies tunsi löytäneensä vierelleen vertaisensa. Kumpaakaan ei kiinnostanut arvokas, nöyrä vammaisuus. He olivat monella tapaa ulkopuolisia ja sivullisia, mutta oman elämänsä rajat he määrittivät itse, röyhkeästi ja vastuuntunnottamastikin. Rajanvedoilta ja erimielisyyksiltä ei vältytty avioliitossakaan, joka lopulta päättyikin eroon. Arjen kaaoksen ja vanhempien heittelehtevien tunnetilojen keskellä varttuivat kuulevat lapset, Claudia ja häntä kuusi vuotta vanhempi veli.
Kirja alkaa kolmen sukupolven perhekuvauksena ja valmistauduinkin uppoamaan värikkään italialais-amerikkalaisen perhesaagan lumoihin. Kirjan tyyli kuitenkin muuttuu, kun Claudia käy läpi suhdettaan menneisyyteensä eri teemojen kautta. Hän pohtii kielen ja kommunikaation todellisuutta, oman perheensä tarinoista rakentunutta verkkoa. Lukijana melkeinpä vaivaannun siitä, että hän pysyy niin sitkeästi tarkkailijan, ulkopuolisen roolissaan. Edes parisuhde ei saa häntä heittäytymään hetkeksi kaiken olevaisen subjektiksi ja vain hehkuttamaan elämisen iloa.
Erityinen ja erikoinen kirja, joka vaatii lukijaltaan aikaa ja antautumista. Kesälukemiseksi tämä oli hieman vaativaa, mutta ehkä syksyn melankolisina sadeiltoina palaan kirjan pariin uudestaan. Kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta yhteisen kielen merkityksestä ja monipuolisuudesta – ei vain puhetta vaan myös eleitä, ilmeitä, kosketusta. Kokonainen maailma päämme sisällä, jokaisella omansa.
