Simon Tudhope: Tuunaa monsteriautoja : tarrakirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Erilaisten suunnittelukirjojen laumaan liittyy tällä kertaa melko paljon muista tutkimistani eroava teos, Tuunaa monsteriautoja. Hyvä, sillä sen kummemmin ”tyttöjen” ja ”poikien” kirjoihin kantaa ottamatta, eivät kaikki jaksa suunnitella muotia, johon valtaosa näistä kirjoista kuitenkin keskittyy.

Teos esittelee kymmenen monsteriautoa tilastotietoineen ja niitä pääsee tuunaamaan tarrojen avulla. Miltä näyttää Salamanisku, miltä Punainen vaara, entä Kobran kirous? Lisäksi kirjasta löytyy tarroilla täytettävä areena sekä pieni teemasanasto.

Uskoisin monsteriautoista innostuvien tykästyvän.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 988 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...