Olli Sarpo: Vajantoja

Vajantoja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olli Sarpo on kirjailija, joka taitaa kielen, suomen kielen, niin hyvin, että osaa leikitellä sen kanssa. Äkkinäiseltä menee sormi suuhun, kun miettii, mitä tarkoittaa Vajantoja? No, vajanto on vanha nimitys abessiiville. Mikäs se nyt sitten olikaan? Sepä tarkoittaa sitä sijamuotoa, joka ilmaisee puuttumista, jonkin puutetta.

Tässä kirjasessa on kolmisenkymmentä erilaista vajantoa, erilaisista ihmisistä kertovaa. Kirjassa on muutama mustavalkoinen kuva, kuvia ryhmistä. Olettaisi, että kirjassa esiintyvät henkilöt löytyvät niistä, mutta sopii etsiä.

Jokainen tarina on omanlaisensa herkku, jolle lukijan mieli alkaa kehittää sivutarinaa, mistä se on saanut alkunsa ja kuinka se voisi jatkua.
Mutta – jokaisessa pikkukertomuksessa on joku, joka on jotain paitsi. Vaikkapa Kaiutta, Juuritta, Näkymättä, Tahratta jne.

Kaiken kaikkiaan, ihan joka ikinen tarina on paikkansa lunastanut ja omalla tavallaan koskettanut lukijaa, joka innostuu aina uudesta ja etenkin siitä, miten se loppuu. Vaikka on kyse lyhyistä kertomuksista, niin tarina-arvoltaan ne ovat suuria.

Väittäisin tätä kirjaa Ollin parhaimmaksi, niin ja kaikki pilkunviilaajat pääsevät vähällä, koska en usko, että löytyy kielioppivirheitä, eikä pilkun paikkoja tartte vaihdella. Tulee sellainen tuntu, että jokainen lause on loppuun asti hiottu.

Tässä on nyt taas oivallinen kirja sellaiselle, joka ei jaksa, kykene tai viitsi lukea juonellista romaania. Tämän voi lukea alusta loppuun, lopusta alkuun ja siltä väliltä. Kärryiltä ei putoa!

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...