Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tätä on odotettu! Ensimmäinen Praedor-seikkailu julkaistiin jo 1985 ja nyt 40-vuotisen taipaleen kunniaksi Varjo menneisyydestä sulkee taakseen yhden oven, ja kenties avaa toisen. Ilmassa on siis haikeutta, sillä Varjo menneisyydestä kertoo Ferronin viimeisen seikkailun. Ferron on ollut eräänlainen punainen lanka Petri Hiltusen Praedor-tarinoissa. Hän on usein esiintynyt päähenkilönä tai keskeisenä sivuhahmona, ja hänen kauttaan on tarkasteltu Jaconian maailman ristiriitoja – ja niitähän riittää.
Jaconia on erikoinen paikka, iso pyöreä ala maata joka koostuu 19:sta kaupunkivaltiosta sekä erinäisistä irtoheimoista. Jaconiaa puolestaan ympäröi miljoonien neliökilometrien kokoinen Borvarian rauniokaupunki, jonka ulkopuolisesta maailmasta kukaan ei tiedä yhtään mitään. Borvaria on nimittäin hirviöiden ja villiintyneen magian kaaos, jonne uskaltautuvat vain hullut ja praedorit: seikkailijat, jotka hankkivat elantonsa aarteiden ryöstelyllä. Ferron on praedoreista paras, mutta mikään klassinen sankari hän ei ole. Pikemminkin Ferron on virheitä tekevä, inhimillinen ja ajoittain katkerakin hahmo, joka saa nähdä kerta toisensa jälkeen, miten hänen toverinsa eivät ole yhtä onnekkaita kuin hän.
Varjo menneisyydestä aloittaa klassisesti. Ferron on jo vanheneva praedor, joka on asettunut aloilleen puolisonsa Tinan kanssa. Kyllähän sen heti arvaa, että menneisyys ei jätä vanhaa seikkailijaa rauhaan. Ferroksen entinen toveri Sereus on ollut omilla teillään jo muutaman vuoden, viimeisten tietojen mukaan hän matkasi pahamaineiseen Warthin rauniokaupunkiin. Kaupungista ei kuitenkaan tule takaisin itse Sereus, vaan hänen kuvajaisensa, jonka luonnetta edes velhot eivät kykene tulkitsemaan. Mikä kummajainen tämä kuvajainen onkaan, niin sen tarkoitusperä vaikuttaa selvältä: se haluaa että Ferron seuraa sitä Warthin kaupunkiin, suoraan leijonan suuhun.
Hiltunen yllättää positiivisesti ja osoittaa, että Ferronin tarinassa riittää vielä puhtia loppuun asti. Varjo menneisyydessä on klassista Praedoria eikä se siinä mielessä ole mitään aivan ennen näkemätöntä. Juju onkin siinä, miten tyydyttävällä tavalla tarinassa käsitellään menneisyyttä – eikä pelkästään Ferronin vaan koko Jaconian maailman. Praedorin maailma on tarkoituksellakin mystinen paikka. Lukijalle ei anneta selkeitä vastauksia sen menneisyydestä, koska myöskään maailman asukkaat eivät niitä tiedä, ja tämä tietämättömyys on olennainen osa maailman tunnelmaa. Varjo menneisyydessä raottaa vihdoin hieman verhoa, mutta kierolla tavalla. Asiasta ei kannata paljastaa sen enempää, mutta pidin ratkaisusta todella paljon.
Varjo menneisyydestä on kaiken kaikkiaan todella tyydyttävä päätösosa Ferronin tarinalle, se muistuttaa mistä Praedorista pohjimmiltaan on kyse: anti-eepillistä fantasiaa maailmassa, jolla on inhimillisyyttä vailla ylevyyttä. Eipä tästä miekka ja magia paljoa parane.
Tämä tietysti tarkoittaa, että ihan ummikolle Varjo menneisyydestä ei välttämättä ole se albumi, josta lukeminen kannattaa aloittaa. Aloittelijoille suosittelen vuonna 2022 julkaistua Praedor-kokoelmaa, joka kokoaa yksiin kansiin kaikki Praedor-sarjakuvat 1980-luvun puolivälistä lähtien. Tosin jos Varjo menneisyydestä nyt osuukin käsiin ensiksi, niin alussa on näppärä kertaus Jaconian maailmasta, joten jos edellisiä osia ei ole lukenut tai ne ovat päässeet unohtumaan (kuten itselläni on hieman päässyt käymään), se ei ole niin suuri ongelma kuin voisi kuvitella. Jäämme siis odottamaan mitä Hiltunen seuraavaksi keksii, loppusanojen mukaan luvassa voi olla jotain hyvinkin kiinnostavaa.
