Jukka Rislakki: Vorkuta! Vankileirin kapina ja sen suomalainen johtohahmo

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Vorkutan vankileiri, jonka pelkällä mainitsemisella saa jo mieleen useita kertomuksia vankileirien helvetistä, oli myös monen suomalaisen määränpää. Tämä ei ehkä ole omituista, mutta omalaatuisempaa on se, että suomalainen Eino Prykä oli lakkolaisten eturintamassa. Hänen kerrotaan olleen todennäköisesti jonkinlaisena vastaavana esimerkiksi parakissaan – itse varsinaisessa johtojoukossa häntä ei mainita.

Kirjassa Eino Prykän tarina on oikeastaan hieman toissijainen. Hänen hahmonsa kautta tarkastellaan lähinnä suomalaisten joutumista Vorkutaan. Prykä joutui sinne Suomen palautettua hänet vakoilijana vankeustuomion jälkeen. Alunperin hän oli tullut Neuvostoliittoon vanhempiensa kanssa Amerikasta pakoon suurta lamaa. Tällöin Karjalan suuret metsätyöpunktit tarjosivat työtä ja ruokaa monelle.

Stalinin vainojen alkaessa 1930-luvulla myös väestön pakkosiirrot ja varsinkin kielellisten vähemmistöjen siirtäminen alkoi. Tällöin osa väestä jo joutui Vorkutaan sekä rakentamaan rataa. Myöhemmin, toisen maailmansodan loputtua, etsittiin viholliselle myötämielisiä tai poliittisesti epäilyttäviä neuvostokansalaisia, jotka tuomittiin kansanvihollisina pakkotyöhön Siperiaan ja usein määränpäänä oli Vorkuta. Vorkutasta kasvoi hiljalleen myös oikea kaupunki, leirien keskellä. Leirejä oli useita, kaikilla oma tuotantoprojektinsa sekä erilainen hallinto ja vankiryhmä.

Vorkutassa oli aina kylmä ja nälkä. Kun olot alkoivat hieman parantua ja huhu Stalinin mahdollisesta kuolemasta alkoi kulkea, myös vankien aktiivit alkoivat puuhata kapinaa. Stalinin kuoltua kapina alkoikin suhteellisen pian samanaikaisesti muutamalla eri leirillä. Lakkokomitea vaati Moskovasta paikalle korkean tason neuvottelijoita. Muutoin vaatimukset olivat kohtuullisia, esimerkiksi normaalin työpäivän ja palkanmaksun takaaminen, lasten ja vanhusten vapauttaminen, useiden juttujen uudelleentutkinta, leiriläisten olojen tarkistaminen sekä muutamia maltillisia uudistuksia. Lisäksi he totesivat toimivansa oikeassa sosialismin hengessä ja sen aatteiden mukaisesti. Leirillä ne tosin tuntuivat melko utopistisilta. Hämmästyttävintä on kuitenkin se, että leirille tosiaan saapui kenraali sekä valtuuskunta ja olot tämän jälkeen todellakin paranivat. Hiljalleen, mutta vakaasti. Tosin tässä välillä oli jo ehditty käydä paikallisia taisteluja, joista eräässä Prykä haavoittui ja kuoli myöhemmin vammoihinsa.

Kirja antaa runsaasti uutta tietoa itse Vorkutasta, eri leireistä ja päivittäisistä toiminnoista, leirin hallinnosta ja tavoista sekä Neuvostoliiton tuolloisesta sisäpoliitikasta sekä varsinkin kommunistijohtaja Berijan muuttuneesta roolista. Todella hämmästyttävää on vakaasti oikeudenmukaisuuteen uskovien lakkoilevien vankien täysi omistautuminen asialle – vapaus tai kuolema! Leirin kapinan jälkeisistä ajoista käydään myös keskustelua ja kerrotaan esimerkkejä aivan viime vuosikymmenille asti.

Erinomainen, hyvin ja sujuvasti kirjoitettu, uteliaisuutta herättävä dokumentti pahamaineisesta Vorkutasta sekä sen ehkä vaietuimmista tapahtumista vuoden 1953 tienoilla. Suosittelen kaikille, jotka ovat kiinnostuneet leirien historiasta sekä niiden tapahtumista ja Neuvostoliiton monipolvisesta sisäpolitiikasta, joka ehkä vieläkään ei ole avautunut täydellisesti.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *