Paul Auster: Yksinäisyyden äärellä

Yksinäisyyden äärellä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Paul Auster tunnetaan parhaiten 1980-luvun puolivälissä kirjoittamastaan New York -trilogiasta, josta tuli hänen läpimurtonsa romaanikirjailijana. Ennen tätä Auster kirjoitti runoja ja teki käännöksiä. Aikaan ennen New York -trilogiaa sijoittuva Yksinäisyyden äärellä on hieman erilaista Austeria. Se on omaelämäkerrallinen teos tulvillaan tarkkanäköistä pohdiskelua ja omien juurien ja vaikuttimien analysointia. Lisäksi nimensäkin mukaisesti se tutkii ihmisen yksinäisyyttä, sen syitä ja seurauksia, useasta eri näkökulmasta. Alkujaan jo vuonna 1982 julkaistu teos on suomennettu vasta 2005. Erkki Jukaraisen käännös on mainio.

Yksinäisyyden äärellä jakautuu kahteen suunnilleen yhtä pitkään osaan. Ensimmäinen osa, Näkymättömän miehen muotokuva, on kirjoitettu 1979, heti kirjailijan isän kuoleman jälkeen. Tässä Auster tutkii, miksi hänen isänsä jäi jotenkin kylmäksi ja etäiseksi hänelle ja hänen perheelleen. Isän tavaroita penkoessaan Auster löytää lopulta isän lapsuudesta suuren tragedian, josta isä oli aina vaiennut. Toisaalta Auster on katkera isälleen, toisaalta taas haluaa ymmärtääkin. Näkymättömän miehen muotokuva on tiivis ja tunteikas purkaus, reilun sadan sivun kokonaisuus, joka oli pakko lukea yhdeltä istumalta.

Jälkimmäinen osa, Muistin kirja, on edellistä osaa hajanaisempi. Vähitellen isän kuoleman jälkeen Austerin avioliitto hajosi ja Auster joutui totuttelemaan elämään yksin. Vuosina 1980 ja 1981 kirjoitettua Muistin kirjaa Auster tuntuu kirjoittavan enimmäkseen itselleen, mutta myös pienelle pojalleen. Se sisältää erilaisia muistumia ja takaumia Austerin nuoruuden Pariisin-vuosilta, vanhoista ystävistä ja niin edellen. Lisäksi se sisältää suuren määrän kirjallisuussitaatteja ja niiden analysointia mitä moninaisimmista lähteistä.

Yksinäisyyden äärellä on hyvä kirja. Paul Austerin kirjojen ystävät saavat tästä lisävalaistusta kirjailijan taustoihin. Lisäksi kirjan tyyli on taatua Auster-laatua. Paul Auster on filosofinen, psykologinen, syvälle pureutuva ja älykäs kirjoittaja, joka tietää, miten asiat ilmaistaan tarkasti ja tyylikkäästi. Kiinnostava kirja erityisesti alkupuoleltaan, suosittelen kaikille älyköille.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...