Angela Drake: Yllätyskakut

Yllätyskakut

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yllätykset kakuissa eivät välttämättä kuulosta herkulliselta, mutta Yllätyskakut -kirjan reseptien avulla leipomukset pääsevät uusiin ulottuvuuksiin. Yllätyskakkujen ideana on, että kakuissa on joko silmiä hivelevä yllätys taikka piilotettuja herkkuja.

Itse en pidä keinotekoisilla väriaineilla leikkimisestä, joten muutamat reseptit menevät pelkän esteettisen kikkailun puolelle. Lepakkokakun taas saa tehtyä yllättävän helposti näyttäväksi ja vihdoinkin on hyötyä lepakon muotoisesta piparkakkumuotista, joka on kaapin pohjalla lojunut. Myös jäätelötötterö kuppikakut vaikuttavat uskomattoman herkullisilta. Mielenkiintoisimpia ja uudenaikaisimpia ovat kakut, joiden sisään on piilotettu herkkuja kuin piñataan. Kakun tekemistä on pakko kokeilla vain siksi, että näkee mitä tapahtuu viipaletta leikatessa.

Kätevälle leipurille, joka tykkää kokeilla uusia niksejä ja yllättää ystäviä.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...