Vihervaaran Anne -kirjan piirroskannessa on vaaleanvioletilla taustalla kukkivia puita, kumpuileva tie, Vihervaaran talo ja Anne istumassa puun juurella.

L. M. Montgomery: Vihervaaran Anne

Kun nuortenkirjapiireissä ja etenkin tyttökirjojen ystävien parissa alkoi kuulua tietoa siitä, että vanhasta tutusta Annan nuoruusvuodet -kirjasta on tulossa ihka uusi käännös, alkoi varsinkin somessa aikamoinen kohina. Kuten niin monessa muussakin asiassa, tämän uuden suomennoksen tiimoilta syntyi kaksi eri puoluetta, joita voidaan pitää vaikka ko... Lue koko vinkki »
Annan nuoruusvuodet

L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Pääsin syksyllä 2023 mukaan aivan hurmaavaan etälukupiiriin, jossa on tarkoitus käsitellä L. M. Montgomeryn Anna-sarjaa kirja kirjalta. Mikä ihana tilaisuus tällaiselle ikuiselle tyttökirjafanille! Tätä kirjoitettaessa lukupiirissä on jo käsitelty sarjan ensimmäinen osa, Annan nuoruusvuodet, ja tuntui tärkeältä kirjoittaa siitä tännekin, koska sarj... Lue koko vinkki »
Musta kuningatar

Walter Tevis: Musta kuningatar

Jo 1980-luvulla ilmestynyt Musta kuningatar on koukuttava kirja riippuvuudesta, voittamisesta ja shakista. Nyt Netflix-sarjan myötä kulttikirja on saanut uuden tulemisen ja suosittelen kirjan lukemista oli nähnyt sarjan tai ei. Beth Harmonista tulee yllättäen orpo ja hän joutuu orpokotiin, jossa lapsia paimennetaan “vitamiineilla”. Koulu on Beth... Lue koko vinkki »
Tikli

Donna Tartt: Tikli

Kerran kymmenessä vuodessa kirjan kirjoittava Donna Tartt on tuottanut jälleen kehutun teoksen, jolla pääsi pokkaamaan muun muassa Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon. Tikli on saanut nimensä Carel Fabritiuksen samannimiseltä taululta ja taulu nivoutuukin hienosti romaaniin mukaan. Tarina alkaa New Yorkista, jossa 13-vuotia... Lue koko vinkki »