Kaikki rakastavaiset yössä -kirjan kannessa on kirjan nimi ohuin, hieman neonvaloja muistuttavin kirjaimin. Tummassa taustassa on vähän valopilkkuja.

Mieko Kawakami: Kaikki rakastavaiset yössä

Tammen Keltaiseen kirjastoon on saatu uusi japanilaisnimi Mieko Kawakamin myötä. Uudet japanilaisten romaanien suomennokset tuntuvat kallistuvan joko leppoisaan viihdekirjallisuuteen tai sitten naisten elämää nyky-Japanissa kuvaaviin teoksiin. Kaikki rakastavaiset yössä kallistuu tähän jälkimmäiseen lokeroon, eikä varsinaisesti ole mikään hyvän mie... Lue koko vinkki »
Seinä-romaanin kannessa on maalaus terävistä vuorenhuipuista ja niiden alla olevasta metsästä. Valkoisella taivaalla on punainen ympyrä.

Marlen Haushofer: Seinä

Seinän pääosassa on nainen, joka kirjoittaa muistiin menneitä tapahtumia. On oletettavasti viides marraskuuta, olkoonkin, että nainen sanoo hukanneensa viime talvena muutamia päiviä. Hän on aivan yksin ja arvelee, ettei hänen muistiinpanojaan koskaan löydetä. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Rüttlingerit kutsuivat naisen metsästysmajalleen. Hugo Rü... Lue koko vinkki »
Sylvian kannessa on posterisoitu kuva Sylviasta.

Minna Rytisalo: Sylvia

Sylvia kertoo naisesta, joka tuli Suomeen Alankomaista. Sylvia Petronella Antoinette van der Moer ajautui Lappiin vuonna 1949 ja työskenteli siellä muun muassa kokkina. Vaikka hän ei ollut loppujen lopuksi Lapissa kauaakaan, niin hän kuitenkin rakastui Lappiin. Hänet muistetaan siellä edelleen Petronellana. Minna Rytisalo kuljettaa Sylviaa paika... Lue koko vinkki »
Rantahotelli Merituulen kannessa on ikkuna, josta on näkymä rannalle. Rannalla kävelee valkoasuinen nainen.

Caroline Säfstrand: Rantahotelli Merituuli

Sophie selvittelee perintöään. Hän haluaa myydä lapsuudenkotinsa ja palata kotiin Berliiniin omaan elämäänsä. Lapsuudenkoti on rapistunut talo, vanha rantahotelli, ja kaipaa kunnostusta. Idea: etsiä vapaaehtoisia työhön asuntoa ja ruokaa vastaan. Kunhan osaavat korjata taloa oikeasti. Kolme ilmoittautuu: juhlamekkoinen nainen, maalari, joka maal... Lue koko vinkki »
Ester, teurastajan maksamakkaran värisessä kannessa on alhaalla kirjan ja kirjailijan nimi.

Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja

Mariia Niskavaaran esikoisteosta kuvailtiin kustantamon (luonnollisesti Kosmos, tämä on jotenkin sellainen kirja) katalogissa kiinnostavalla tavalla, joten pitihän siihen tarttua. Maksamakkaran värisessä kannessa on vain kirjan ja kirjailijan nimet, mutta jo nimi Ester, teurastaja on omiaan herättämään mielenkiintoa. Kirja tapahtuu pienellä paik... Lue koko vinkki »
Meren tyttären salaisuus -kirjan kannessa nainen nojailee kaiteeseen meren äärellä. Taustalla näkyy majakka. Kannen reunoja kiertävät osterit.

Caroline Säfstrand: Meren tyttären salaisuus

Inez ei ole kirjoittanut mitään viiteentoista vuoteen, vaikka hän on menestyskirjailija. Hän elelee yksikseen piittaamatta naapureiden toistuvista kahvikutsuista. Mutta nyt kirjahyllyssä on sininen kansio, johon kuolinsiivousta tekemään tullut keikkasiivooja ei missään tapauksessa saa kajota. Caroline Säfstrandin Meren tyttären salaisuus ei kerr... Lue koko vinkki »
Näin on hyvä -kirjan kannessa on pieni punainen puutalo, jonka edessä on polkupyörä. Ympärillä on oransseja kukkia ja kannen nurkissa on lautoja, vastara ja maalisuti.

Jaana Tapio: Näin on hyvä

Uuden Puutalorakkautta-viihdekirjasarjan avausosa Näin on hyvä on samalla Jaana Tapion esikoisromaani. Asetelma on vähintäänkin perinteinen: kaupunkilaisnainen muuttaa kesäksi maalle ja miettii, löytyisikö onni kuitenkin paremmin maaseudun rauhasta. Yllätyksellisyys ei ole tämän kirjan valttikortteja muutenkaan: Näin on hyvä on kaikin tavoin aika e... Lue koko vinkki »
Pimeät päivät, valkeat yöt -kirjan kannessa on peltomaisema, kuvassa on enimmäkseen taivasta. Kuvan poikki menee pyykkinaru ja taivaalla lentelee pääskyjä.

Paula Nivukoski: Pimeät päivät, valkeat yöt

Pimeät päivät, valkeat yöt, itsenäinen jatko-osa Kerran valo katoaa -teokselle, on Paula Nivukosken neljäs aikuisten romaani.  Nivukosken kauniilla, runollisen aistivoimaisella kielellä Pimeät päivät, valkeat yöt kertoo rankoista kokemuksista ja tunteista. Juuri tuo kieli ja kertomisen tapa auttavat lukemaan tarinaa ”helposti” ja kevyesti, vaikk... Lue koko vinkki »
Safiiritytär-kirjan kannessa on joen rannassa kohoava, ilta-auringossa paistatteleva linna. Taustalla vuoret katoavat keltaisen ja purppuran sävyiseen utuun.

Soraya Lane: Safiiritytär

Uusiseelantilaisen Soraya Lanen Kadonneet tyttäret -sarjan neljäs itsenäinen osa noudattelee samaa kaava kuin edelliset: Lontoossa Hopen turvakodissa isoisoäiti synnyttää lapsen, jonka syystä tai toisesta joutuu adoptoimaan tuntemattomalle pariskunnalle. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Geneve ja tuo isoisoäiti on Delphine, jolla on salasuhde, ... Lue koko vinkki »
Tyttärentytär

Susanna Alakoski: Tyttärentytär

Hän halusi vain pois. Hän halusi juosta pitkään ja pitkälle, ei tiennyt miksi, mutta Skellefteå tuntui ahtaalta rotankololta jonne kaikki änkesivät. Pois lähteminen, uusiin ympyröihin muuttaminen, pakosta tai omasta kiihkeästä halusta – ne ovat olleet Susanna Alakosken viimeisimpien kirjojen keskeisiä teemoja. Neliosaiseksi kaavaillun sarjan en... Lue koko vinkki »
Kultainen peura

Miina Supinen: Kultainen peura

Olen aina pitänyt Miina Supisen kirjoista ja olipa vaan kiva yllättyä tästäkin. Siis todella yllättyä, koska Kultainen peura oli jälleen erilainen. Jos monet kirjailijat noudattavat jotain sellaista omintakeista kaavaa, niin Miina Supinen hyppää aina johonkin ihan uuteen. Jotenkin tiesin, että hän pitää fantasiasta, mikä on minulle täysin vieras... Lue koko vinkki »
Päiväretki varjojen maahan

Pirjo Hassinen: Päiväretki varjojen maahan

Olen jo kauan pitänyt kovasti Pirjo Hassisen kirjoista, ja mahtava tuotanto hänellä onkin: vuonna 1991 julkaistun esikoisteoksen Joel jälkeen häneltä on ilmestynyt parin vuoden välein mainioita romaaneita, eikä tämä Päiväretki varjojen maahan tuota edelleenkään pettymystä. Sen ulkoiset tapahtumat sijoittuvat vuorokauden sisään, mutta muistot ulo... Lue koko vinkki »
Älä jätä hyvästejä

Han Kang: Älä jätä hyvästejä

Vuoden 2024 Nobelin kirjallisuuspalkinto meni oivalliseen osoitteeseen. Korealainen Han Kang voitti palkinnon ensimmäisenä aasialaisena naisena (ja ylipäänsä vasta 18. naisena) ja ensimmäisenä eteläkorealaisena. Valinta oli hieman yllättävä, mutta tuntui kuitenkin ilmeiseltä: Han kirjoittaa kirjallisesti korkealaatuista proosaa merkittävistä aiheis... Lue koko vinkki »
Hekuma

Elina Airio: Hekuma

Elina Airio säväytti vuonna 2022 esikoisromaanillaan Metsässä juoksee nainen. Siinä yhdistyivät vakava yhteiskunnallinen aihe, vimmainen kieliasu ja lukijan lehtien peittoon hukuttava viherkasvien kuvaus. Samoilla poluilla ollaan uuden Hekuma-romaanin kanssa. Senkin päähenkilönä on nimettömäksi jäävä nainen, joka ottaa asiakseen pitää elossa vaalea... Lue koko vinkki »
Vedestä ja surusta

Salli Kari: Vedestä ja surusta

Nainen saapuu Islantiin pieneen ja hiljaiseen Laugarvatnin kylään, jossa ei ole juuri mitään. Siellä on kuitenkin Gullkistan, taiteilijaresidenssi, johon nainen on päässyt kahdeksi kuukaudeksi. Tavoitteena oli viettää aikaa syrjässä, vailla tapahtumia. Siihen Laugarvatn vaikuttaisi olevan juuri oikea paikka. Taustalla on traumaattinen kokemus se... Lue koko vinkki »
Naarasperho

Tomi Norha: Naarasperho

Elli on nuorehko opettaja. Hän viettää kesiään kahden siskonsa kanssa Hämeen maisemissa. Vastarannalla asuu Sillanpää, Taata, joka käy vierailulla Maria-siskon syntymäpäivillä. Ellin elämän kohokohta – ennakkoon. Toinen kohokohta odottaa myöhemmin. Se on Toivo Kärjen kirje, joka muuttaa loppuelämän. Ilman sitä elämän voisi sanoa epäonnistuneen, ... Lue koko vinkki »
Kellotanssi

Anne Tyler: Kellotanssi

Willa Drake on ulkonaisesti melkein kuin kuka tahansa koulutyttö 1960-luvulla: äiti, isä, pikkusisko Elaine, koulutoverit, harrastukset. Mutta pinnan alla kuohuu, sillä äiti on epävakaa, eksentrinen, arvaamaton, ja Willa ajatteleekin: ”Heidän perheessään oli jotain pahasti vialla! Willa oli ainoa normaali koko joukosta.” Ehkä niin. Romaani poimii h... Lue koko vinkki »
Sisunin maailma

Chung Serang: Sisunin maailma

Shim Sisun oli monipuolinen ihminen, joka teki uraa taiteilijana, kirjailijana, mielipidevaikuttajana ja oli myös kolmen oman ja yhden avioliiton kautta saadun lapsen äiti ja viiden lapsen isoäiti. Hän oli monella tapaa omaperäinen ja perinteitä vastaan, joten hänelle ei myöskään pidetty kuolemansa jälkeen perinteistä muistojuhlaa. Nyt, kymmenen vu... Lue koko vinkki »
Leipää ja maitoa

Karolina Ramqvist: Leipää ja maitoa

Ruoka ja syöminen – elintärkeät asiat meille kaikille, mutta kuinka paljon tunteita niihin voikaan kietoutua! Enkä tällä tarkoita suinkaan mitään pinnallisia naistenlehtien laihdutus- ja ravitsemusjuttuja, vaan ihmisen psyyken syvyyksiä. Ajatellaanpa vaikka useimpien mieltymystä makeaan: eiköhän se lähde jo jostain evoluution varhaisvaiheista, siit... Lue koko vinkki »
Musta aukko

Reetta Aalto: Musta aukko

Mitä tapahtuu AA-kerhon kokouksissa? Mitä tapahtuu raiskatun päässä? Miten auttaa ystävää pakenemaan Ukrainasta? Kaikki nuo vieraita asioita minulle. Kyllin kiinnostavaa luettavaa siis. "Mä taas en ole ihan ookoo, mutta yritän pitää itseni kiireisenä, seuraan uutisia ja yritän auttaa Alinaa. Sen kaupunkia pommitetaan, mutta isä ei vieläkään ... Lue koko vinkki »