Vilja-Tuulia Huotarinen ja Tšernobylin valo

Mikko – 28.6.2022

Syksyllä ilmestyvä uusi painos Vilja-Tuulia Huotarisen vuonna 2011 Finlan­dia Junior -palkinnon voittaneesta Valoa valoa valoa -nuortenkirjasta sai mi­nutkin tarttumaan kirjaan. En ihmettele, että se palkittiin: teos on edelleen voimakas ja kiehtova. Se myös ennakoi säeromaanien yleistymistä ja on tyy­liltään lähestulkoon täysiverinen säeromaani.

Kirjoitin kirjasta arvion Kulttuuritoimitukseen. Halusin myös kuulla lisää kirjan taustoista, joten haastattelin Huotarista sähköpostilla kesäkuussa 2022.

Valoa valoa valoa
Vilja-Tuulia Huotarinen
Kuva: Ville Hytönen / WSOY

Mistä Valoa valoa valoa sai alkunsa? Mikä oli se tarina, jonka halusit
kirjalla kertoa?

Olin yrittänyt kirjoittaa Tšernobylista jo muutamia kertoja siinä kuitenkaan onnistumatta. Silloin en vielä tiennyt, minkä tarinan sijoitan vuoteen 1986. Tämä kirja sai alkunsa Visbyn kirjailija- ja kääntäjäresidenssissä, jossa päädyin työskentelemään sen parissa jotakuinkin läpi vuorokausien. Sen ensimmäinen versio syntyi purskahduksena, vain kolmen viikon kuluessa. Myöhemmin kir­joitin sen puolentoista vuoden aikana muutaman kerran uudestaan.

Olin saanut sytykkeen laulusta radiossa: ”If it takes forever, I will wait for you.” Olin ajatellut: minä en odottanut. Halusin kertoa tarinan Mimistä, siinä se. Tie­sin täsmälleen, mitä kirjassa tulee tapahtumaan, ja siksi sen kirjoittaminen oli surullisuudessaan hirvittävää ja samalla välttämättömyydessään ihmeellisen lohduttavaa.

Miltä kirja tuntuu nyt kymmenen vuotta myöhemmin?

Luin sen läpi, kun pokkaripainos tehtiin nyt uudella kannella. Olin siihen täysin tyytyväinen. Se oli kestänyt aikaa läpikotaisin.

Miten teos on sinun näkökulmastasi otettu vastaan? Kirjan kuvaamasta seksuaalisuudesta oli kai jotain kohinaa ilmestymisen aikoihin – mikä nyt ensimmäistä kertaa kirjan lukeneelle tuntuu vähän kummalta – ja toi­saalta Paula Vesala valitsi teoksen Finlandia Junior -voittajaksi.

Kirja on kiertänyt kädestä käteen kaikki nämä kymmenen vuotta ja saavutta­nut jonkinlaisen kulttimaineen. Palkintohumu oli hauskaa, ja oli merkityksellis­tä kuulla, että kirja oli koskettanut syvästi Paula Vesalaa. Hän oli va­linnut kir­jan, joka oli puhutellut häntä. On hyvä, jos näissä taiteen kummalli­sissa mitte­löissä käy niin.

Jotkut kriitikot olivat ymmällään teoksen kanssa. Myös joidenkin lukijoiden kokemuksissa tyttöjen seksuaalisuutta ihmeteltiin ja jopa paheksuttiin. Ei suinkaan sitä, että nuoret jäivät yksin ja vaille tukea kasvunsa ja  valtavien, traagisten elämäntapahtumiensa kanssa. No, tyttöjen seksuaalisuutta on kautta aikojen haluttu hallita ja kahlita.

Tässä kirjassa seksuaalisuus on myön­teinen voima, mahdollisuus kuolemaa ja yksinäisyyttä vastaan. Kuulin monelta nuorille kirjoittavalta, että he olivat puo­lustaneet teosta blogeissa. Se tuntui hyvältä, siinä puolustettiin kaunokirjalli­suutta, itse en lukenut silloin somekes­kusteluja.

Olet paitsi proosakirjailija, myös runoilija. Suomessa säeromaaneista alettiin puhua enemmän vasta 2010-luvun puolivälissä Kirsti Kurosen kirjojen myötä, mutta Valoa valoa valoa on sekin vahvasti säeromaaniin kallellaan. Miksi päädyit kirjassa juuri tuollaiseen muotoon? Luuletko, että jos kirja olisi ilmestynyt myöhemmin, se olisi ollut vielä enemmän säeromaani?

Kiinnostava kysymys! En tiedä, mitä olisin ajatellut muodosta, jos se olisi ilmestynyt myöhemmin – luultavasti olisin halunnut tehdä päinvastoin kuin säeromaaneissa tehdään, hahaha. Tein silloin muodon sellaiseksi kuin tein, koska en osannut mielestäni kirjoittaa proosaa.

Kirjassa kertojan esittämät ajatukset proosan kirjoittamisen vaikeudesta ovat lähellä omiani. Koukin runon puolelta apua ja koska kirja oli tunnelmaltaan vangitseva, oli syytä jättää sen sivuille välillä tyhjää tilaa. Niissä kohdissa sitä paitsi itkin niin paljon, etten pystynyt kirjoittamaan monta sanaa. Toisin sa­noen sisältö tuki muotoa, muoto tuki sisältöä. En pyrkinyt kokeellisuuteen, pyrin todenmukaisuuteen.

Miten kirja kääntyi elokuvaksi? Millaiselta elokuvaprojekti on kirjailijan näkökulmasta näyttänyt? Kirjan ja elokuvan välissähän on Juuli Niemi käsikirjoittajana. Oletko ollut itse mukana elokuvanteossa, vai oletko vain seurannut sivusta?

En ole ollut millään tavalla mukana elokuvan tekemisessä. Luotan Juuliin ja Inari Niemeen. Tämä on ollut silkkaa iloa minulle, kuulla näyttelijävalinnoista, nähdä kuvia kuvauksista. Saan vain kävellä ensi-iltaan ja ottaa vastaan ihan uuden teoksen, elokuvan. Siitä tulee hyvin koskettavaa, ja tulen muistelemaan menneitä ja kokemaan kiitollisuutta siitä, että juuri tämä kirja saa elokuvan muodon. Se on kunnianosoitus ja samalla muisto kaikille nuorille, heille, jotka selvisivät, ja heille, jotka eivät selvinneet.

Sinulta on tulossa syksyllä toinen aikuisille suunnattu romaanisi Drive-in ja lisäksi suomennos Ragnar Jónassonin Lumisokea-dekkarista. Miten kuvailisit näitä teoksia?

Drive-in on romaani muutoksista. Siinä rakennetaan yltiöpäistä hanketta, drive-in-teatteria tuuliselle saarelle. Ihminen muuttuu, ympäristö muuttuu, on hyvä olla synkassa ympäristönsä kanssa ja ymmärtää sekä omaa että maail­man alitajuista luonnetta. Mutta myös pinnallista eli konkreettista. Tärkeää kir­jassa on suhde aikaan, kivet eli geologia, ja ihmissuhteiden arvon tunnistami­nen.

Ragnarin kirkkaat dekkarit ovat avanneet minulle oven dekkarien lukemiseen. Lumisokeaa oli innostavaa kääntää, henkilöhahmot olivat täyteläisiä ja sain ajatella Islannin talvea.

Olet kirjoitustöiden lisäksi nykyään Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja. Onnittelut nimityksestä! Millaisin odotuksin ja ajatuksin käyt tähän teh­tävään? Mikä on mielestäsi kirjamessujen tehtävä?

Kirjamessujen tehtävä on puhua kirjoista. Taide auttaa meitä ymmärtämään maailmaa – ja hyväksymään itsemme osana sitä.

Äänekkäät kirjamessut kokoavat yhteen hiljaiset lukijat ja joskus vielä hiljai­semmat kir­jailijat. On ollut hauskaa olla ihmisten kanssa tekemisissä, kirjoitta­minen on niin yksinäistä.

Ohjelmajohtajana kokoan ohjelman, syleilen kaikkia kirjallisuu­den lajeja. Kau­no ja tiede ovat tietysti lähellä sydäntä. Yksi tärkeä tavoite on saada lastenkir­jailijoita lavalle kertomaan kirjojensa maailmankuvasta ja tema­tiikasta: aikuiset nekin kirjat kuitenkin ostavat.


Tutustu myös muihin Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoihin.

Emilia Kent
Sakset kädessä ei saa juosta
Seitsemän enoa

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 171 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.