Carlos Da Cruz ja Anniina Mikama: Päivä maapallolla : Poliisit

Päivä maapallolla : Poliisit -kirjan piirroskannessa on maapallo, jonka ympärillä on 12 erilaista poliisia virka-asuissaan.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Carlos da Cruzin ja Anniina Mikaman Päivä maapallolla -sarjassa on ilmestynyt vuosina 2019–2021 kolme kuvakirjaa: koulusta, lääkäreistä ja poliiseista. Kaikissa on sama ajatus: ne kuvaavat vuorokautta eri puolilla maapalloa ja esittelevät tapoja käydä koulua tai tehdä työtä.

Tässä osassa esitellään poliisien toimintaa. Kirjassa on erilaisissa tehtävissä toimivia poliiseja eri maista: on moottoripyöräpoliisi Yhdysvalloista, rikospoliisi Singaporesta, rannikkovartiopoliisi Kreikasta, kyberrikostutkija Senegalista, poliisikoirankouluttaja Nepalista, rauhanturvaaja Etelä-Sudanista, poliisioppilas Argentiinasta ja niin edelleen.

Jokaisella aukeamalla esitellään yksi poliisi samalla kaavalla. Poliisista esitellään tämän toimenkuva, työvälineet, perhe ja harrastukset, ja sitten kuvataan yhden työvuoron vaiheita. Kellonajat ovat kirjan juttu, työvuoron vaiheet on listattu kellonajoittain.

Kirjan kuvitus on selkeää ja tyylikästä, da Cruz on totutusti hyvä kuvittaja ja taitava piirtämään persoonallisia ja ilmeikkäitä ihmishahmoja. Vaikka kuvituksessa näkyy aiheen johdosta jonkin verran aseita, kuvitus on sopivan lapsellista. Kirjasta saa kelpo kuvan siitä, miten monipuolisia tehtäviä poliiseilla voi olla ja hyvän muistutuksen siitä, miten tietyt perusjutut toistuvat kaikkialla maailmassa pienin paikallisin eroin. Poliisien työstä kiinnostuneelle lapselle Päivä maapallolla : Poliisit on oiva tietokirja.

Poliiseista tulee toki väistämättä mieleen se, etteivät poliisit ihan aina ja kaikkialla ole tavallisen kansalaisen luotettavia ystäviä; esimerkiksi kirjan yhdysvaltalainen moottoripyöräpoliisi huolehtii työpäivänsä aikana autossa matkustavan lapsen turvallisuudesta, eikä esimerkiksi harjoita rasistista profilointia tai mielivaltaista väkivaltaa. No, lastenkirjassa tällaisia näkökulmia en realistisesti odota ikinä näkeväni, mutta jotenkin väistämättä kirjaa lukiessa tuli mieleen, että kirjan ongelmaton poliisisuhde epäilemättä ärsyttää joitakin poliisiin kriittisemmin suhtautuvia lukijoita.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...