Dick Harrison: Noitavainot

Noitavainot-kirjan kannessa on turkoosilla taustalla valokuva roviosta.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ruotsalaisen Lundin yliopiston historian professorin Dick Harrisonin Kiehtova maailmanhistoria -sarjassa ilmestynyt kirja on samalla sekä huvittava että jännittävä seikkailu Eurooppaa vaivanneesta sairaalloiset ja järkyttävät seuraukset saaneesta noitavainohulluttelusta. Harrison kutsuu näitä noitavainoja historian käsittämättömiksi tapahtumiksi. Juurisyy noitavainoille oli selvä: nälänhätä ja kulkutaudit olivat pitkään ahdistaneet turhautuneita kansalaisia.

Harrison kertoo muun muassa tunnetun historian ensimmäisistä noidista antiikista lähtien, kirkosta ja taikauskosta, demoneista ja paholaisesta, keskiajan noidista, noitavainojen alkamisesta ja rovioiden roihuamisesta pohjoismaissa. Norjassa noitavainot pääsivät käyntiin, kun kuningasvalta oli vuonna 1584 määrännyt kuolemanrangaistuksen noituudesta Stavangerin hiippakunnassa. Mukana on tietysti myös luku suomalaisista ja saamelaisista.

Tarinat ovat lyhyitä ja napakoita, kuten ensimmäinen tarina Eukko metsässä, jossa Hannu ja Kerttu -satu saa todelliset kasvot.

Vanhemmat, hyvin ylpeitä neuvokkaista lapsistaan, ylistivät ilkityötä, kun taas syytön nainen paloi poroksi uunissa ja pikku mökki rapistui. Ehkä se on yhä paikallaan sammalen peittämänä rauniona kaukana kaikista maanteistä, mykkänä todistajana siitä, kuinka myös tyttö- ja poikalapset kantoivat kortensa kekoon Saksan noitavainoissa.

Naiset olivat helppo kohde. Erässä tarinassa piika kertoi emäntänsä käyttäneen häntä ratsuhevosenaan lentäessään noitien kokoontumisiin Lyderhorn-vuorelle. Siellä pahuuden voimat hautoivat suunnitelmiaan Bergenissä tapahtuviksi luonnonkatastrofeiksi, tulipaloiksi ja ”muuksi piruudeksi”. Onneksi valkoinen enkeli puuttunut tilanteeseen ja oli piian mukaan pelastanut kaupunkilaiset lähestyvältä vaaralta. Tällaisia olivat tyypilliset sepitetyt noitasyytökset.

Harrison muistuttaa, että ”Hannu ja Kerttu” ovat vain yksi muunnelma laajasti esiintyneestä teemasta, joka käsitteli toisaalta pelottavia noitia ja hirviöitä ja toisaalta entisajan talonpoikaisyhteiskunnissa vallinnutta nälänhädän uhkaa. Tämänkin kauhusadun innoittajina ovat voineet olla kansan kärsimykset ja vastoinkäymiset 1600- ja 1700-lukujen nälkävuosina Saksassa, tosin varhaisimmissa muodoissaan satu tunnetaan jo hyvinkin parisataa vuotta aikaisemmin.

Kirjaa voi lukea varoituksena ajastamme. Meitä vaivaavat hullut despootit, joille noitavainot ovat olleet kannustavia esimerkkejä siitä, ”kuinka ihmisten pelko ja tarve selittää arjen pahuutta voivat johtaa seurauksiin, jotka koituvat tuhoisiksi viattomille”. Kun satu on luettu ”toisinpäin”, se alkaa myös hahmottua uudella tavalla, joka on sekä vertauskuvallinen että todellinen.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 335 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...