Jude Fisher: Hobitti – Smaugin autioittama maa : Kuvitettu opas

Hobitti : Smaugin autioittama maa – Kuvitettu opas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hobitti – Smaugin autioittama maa on Peter Jacksonin huikean elokuvatrilogian keskimmäinen osa, jossa Bilbo ja kääpiöt päätyvät Yksinäiselle vuorelle ja kohtaavat lopulta lohikäärme Smaugin.

Tämä kirja taas on elokuvan maailman kuvitettu opas, jossa esitellään elokuvan henkilöt ja tapahtumapaikat. Kirjan kuvitus on luonnollisesti elokuvasta poimittua. Teksti on kaunokirjallisuuteen kallellaan, eikä aivan suoraviivaista tietokirjallisuutta, mutta taustoittaa mukavasti tapahtumia.

Kenelle kirja sitten sopii? Elokuvan tosifanien hyllystä se ainakin löytää sijansa, samoin sitä voi suositella aiheesta kiinnostuneille lapsille, joille elokuva on vielä ikärajansa vuoksi sopimatonta katsottavaa, mutta jotka ovat vaikkapa Legojen myötä heränneet Hobitti-faneiksi.

Toki parasta lähdemateriaalia olisi alkuperäinen Hobitti, mutta Peter Jacksonin elokuvat ovat sen verran kaukana alkuperäisteoksesta, että tällaisellekin oppaalle on varmasti käyttöä, jos elokuvan aiheisiin haluaa tutustua tarkemmin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...