Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Eipä olisi kovin paljon otollisempaan aikaan voinut Richard Scarryn liki viisi vuosikymmentä sitten ilmestynyt Jussi Jänönen lääkärissä osua uudella suomenkielisellä painoksellaan lukulistallemme. Meillä nimittäin odotellaan paraikaa pienoisen jännityksen vallassa nelivuotis neuvolaa, rokotuksineen kaikkineen. Mutta onneksi Jussi Jänönen on reipas, sellainen jokaisen lastenlääkärin – tai tässä tapauksessa pupulääkärin – unelmapotilas.
Richard Scarryn iloisia klassikkoja ei ajan hammas ole päässyt puraisemaan. Ainakin minun pienet lukukumppanini ottavat niiden tarjoilemat tarinat omakseen vähintäänkin innoissaan ja ihastelevat niitä jopa monia nykypäivän uutuusjuttuja enemmän. Mutta ihmekös tuo; niiden teemat ovat usein arkisia, mutta kuitenkin hauskoja, kun ihmismäiset eläimet on asetettu tavallisiin ympäristöihin, kuten kouluun, työpaikalle tai liikenteeseen. Tai kuten tällä kertaa, lääkäriin. Eikä lääkärissä käyminen koskaan taida muuttua ihan läpihuutojutuksi, ei kai monikaan lapsi kyllästy katselemaan, kuinka urhea kaveri selviää jännästä paikasta ihan noin vaan.
Mitään sen kummallisempaa ei kirjassa tapahdu. Jussi Jänönen matkustaa äitinsä kanssa kaupungin halki tervehtimään tohtori Pupua, joka tutkii Jussin päästä varpaisiin: mittaa, punnitsee, kokeilee vatsaa, kurkkaa kurkkuun ja korviin, kuuntelee keuhkoja, tarkastaa näön ja antaa vielä rokotuksenkin, johon Jussi toteaa lauhkeasti: “Ai. En tykkää pistämisestä.” Kun kaikki tämä on läpikäyty reipas Jussi saa tohtori Pupulta palkinnoksi ilmapallon, jonka jälkeen Jussi palaa kotiin kertomaan isälle kasvustaan ja pienille sisaruksilleen kokemuksestaan. Nyt kaikki pikku puput haluavat lääkärintarkastukseen. Ja se vasta on mukavaa se!
Lääkärissä käyminen lienee yksi niistä teemoista, joihin on erityisen helppo tutustua kirjallisuuden kautta. Tässä olisi tarjolla yksi, simppeliydessään sangen varteenotettava vaihtoehto. Meillä tästä kiinnostui niin neljä- kuin kaksivuotiaskin, eikä tekstiä ollut liikaa, joten pienempikin kuunteli sadun alusta loppuun. Suosittelen!
