Marie Ndiaye: Kolme vahvaa naista

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Tein sen virheen, että tartuin Marie Ndiayen kirjaan Kolme vahvaa naista heti sen jälkeen, kun olin saattanut loppuun Kjell Westön Kangastus 38:n ja Tuula Karjalaisen ansiokkaan elämäkerran Tove Janssonista. En tarkoita, että olisi olut virhe tarttua kyseiseen kirjaan, vaan sitä, että fiktiivisestä ja omaelämäkerrallisesta suomenruotsalaisuudesta on varsin pitkä matka kuumaan ja köyhään Afrikkaan. Maailmojen vastakkaisuus ei olisi voinut olla suurempi.

Kolme vahvaa naista on senegalilais-ranskalaisen Ndiyaen läpimurtoteos, josta hänet on palkittu muun muassa Goncourt -palkinnolla, ensimmäisenä mustana naisena.

Teos on triptyykkiromaani, jonka osat eivät varsinaisesti liity toisiinsa. Ensimmäinen tarina kertoo Norahista, joka palaa aikuisiällä vierailemaan vanhentuneen isänsä luona Senegalissa. Norah on lakimies, joka on rakentanut säntillisen elämän Ranskaan ja halunnut unohtaa lapsuutensa ja menneisyytensä surut. Aikanaan röyhkeä ja käytöksestään tarkka isä on vanhentunut hikoilevaksi lihavaksi mieheksi, joka laahaa jalkojaan ja yöpyy liekkipuussa. Norah haluaa käydä läpi menneisyyttään mutta joutuukin selvittelemään isänsä uusimpia onnettomuuksia. Asioita eivät helpota tyhjyyttään kaikuva talo ja ilmapiiri, joka etäännyttää Norahin todellisuudesta ja omasta itsestään.

Toinen osa on teoksen pisin ja raskaslukuisin. Rudy on viettänyt suurimman osan elämästään Afrikassa, mutta joutuu palaamaan Ranskaan menetettyään työnsä lukion opettajana ja samalla kunnioituksensa yhteisön silmissä. Itsekunnioituksen puute yhdessä menneisyyden pakoilun kanssa suistavat Rudyn koko ajan pahemmin raiteiltaan. Teos seuraa häntä yhden hikisen päivän, jolloin kaikki tiivistyy ja hänen on pakko kohdata itsensä ja ongelmansa, jotta hänen afrikkalainen vaimonsa ei hylkäisi häntä. Rydy on hyvin epämiellyttävä hahmo, mutta tekstissä on sellaista selväpiirteisyyttä ja psykologista tarkkuutta kuin 1800-luvun suurilla realisteilla ikään.

Teoksen kolmas osa kertoo ehkä tarkimmin siitä, mitä nyky-Afrikassa on meneillään. Khady on köyhä ja yksinkertainen nuori nainen, joka miehensä menetettyään lähetetään pitkälle matkalle kohti Eurooppaa. Hän ei osaa lukea eikä aina ymmärrä, mitä ympärillä tapahtuu. Khady on kuin hiekanjyvänen rannalla: Hän huuhtoutuu muiden mukana kohti paikkaa, jota kutsutaan Euroopaksi mutta josta hänellä ei ole mitään käsitystä. Vaikka Khadylle tapahtuu inhottavia asioita, hän ei ikinä kyseenalaista itsekunnioitustaan ja sitä, etteikö hänelle olisi oma tarkoituksensa tässä maailmassa.

Kolme vahvaa naista ei ole kevyt ja helppo lukukokemus. Teoksen henkilöissä korostuu heidän fyysisyytensä: he hikoilevat ja haisevat, heillä on peräpukamia, varpaat ovat katupölystä harmaat eikä kukaan ole erityisen onnellinen. Kirjan nimi viittaa teoksen naisiin, jotka löytävät tahdonvoimansa epätoivon ja heikkojen miesten keskellä.

Mielestäni kirjan osat voi määritellä niiden keskeisten teemojen mukaan. Ensimmäisessä käsitellään ylpeyttä, röyhkeyttä ja oman edun tavoittelua. Toinen tarina kertoo itsepetoksesta ja häpeästä ja kolmas tietämättömyydestä mutta samalla afrikkalaisesta itsekunnioituksesta. Kaikissa seurataan myös perhesiteitä ja erityisesti sitä, miten valinnat ja teot heijastuvat myöhempiin sukupolviin.

En voi sanoa, että olisin erityisesti pitänyt Ndiyaen kirjasta. Se on mestarillisesti kirjoitettu ja koskettava mutta realistisuudessaan myös varsin raadollinen. Teos sisältää monia asioita, joita voisi kuvata sanalla ällöttävä. Tietenkään kirjallisuuden ei pidä olla pikkusievistelyä ja pelkkiä ruusuntuoksuisia fraaseja. Juuri siinä on Ndiyaen taito: Hän kutsuu lukijan pois mukavuusalueelta ja pakottaa näkemään sen, mitä maailmassa tapahtuu ja millaisia ihmiset pohjimmiltaan ovat. Kirja kysyy, mitä ihmisyys on, ja sen takia se on yksi aikakautensa merkkiteoksista.

Heidi V.

Kieleen ja kirjallisuuteen intohimolla suhtautuva Heidi Viherjuuri asuu ja työskentelee tällä hetkellä Saksassa. Innostuu tulevaisuuden klassikoista ja novelleista ja pitää kielitajuaan yllä lukemalla uutta kotimaista proosaa. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Minä ihastuin kertakaikkisesti tähän kirjaan. Niin erilaiset, mutta kuitenkin toinen toiseensa sitoutuvat tarinat ja se elämän raadollisuus ja tylyys, mitä ikävä kyllä tässä maailmassa kohdataan, tuli kaunistelematta esiin. Teksti kaikkinensa vahvaa ja vaikuttavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *