Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Poliisi on poliisi ja sosiaalityöntekijä sosiaalityöntekijä. Rikosylikonstaapelille Kenneth Erikssonille raja on selvä, on kyseessä sitten perheväkivaltatilanne, ihmiskauppapidätys tai mikä muu tahansa asia, jota poliisi selvittää. “Jos sitä rajaa ei ole tehnyt itselleen selväksi, silloin kaikki menee vaikeaksi”, Eriksson kertoo Jeanette Björkqvistin kirjassa Kovat kadut. Hän tuntee sääliä uhreja kohtaan, mutta korostaa: “Ei kuitenkaan ole poliisin homma liimata heitä kokoon. Sen työn tekevät – – sitä varten koulutetut ammattilaiset.”
Kenneth Eriksson on rikosylikonstaapeli, joka on tutkinut mm. ryöstöjä, järjestäytynyttä rikollisuutta ja toiminut – kuten kollegat sen muotoilevat – huorapoliisina. Kovat kadut kertoo hänen työstään ja hieman yksityiselämästäänkin, joskin Eriksson on työnarkomaani, joka hänen esimiehensä mukaan vastaa neljää työntekijää. Hän on suorapuheinen eikä pidä auktoriteeteista. Jari Aarniosta hän puhuu tavalla, jota on harvoin poliisin suusta kuultu: “Hän oli huijannut meitä kaikkia ja kusettanut minua henkilökohtaisesti pahan kerran.”
Kovat kadut on vetävästi kirjoitettu ja nopeasti luettava kirja. Sen hektisyys ilmeisesti kuvaa Erikssonia itseään, jonka tyylinä on ollut höökiä eteenpäin täydellä vauhdilla eikä jäädä pohtimaan virkamiehen työaikoja tai muita epäolennaisuuksia. Kovat kadut on mielenkiintoinen teos, mutta sitä lukiessa lukijaa saattaa häiritä eräs varsin viaton pikkuseikka: kirjassa on kissapeto- ja metsästysmetaforia enemmän kuin yhden kirjan tarpeiksi.
Kenneth Eriksson kertoo olevansa luonteeltaan kuvia kumartelematon ja määrätietoinen. Se aiheutti työpaikalla usein ongelmia, mutta Eriksson löysi onnekseen ymmärtäväisen esimiehen, kärsivällisen vaimon sekä samanhenkisiä työtovereita, ja tulosta alkoi syntyä. “Kukaan ei ole hyvä yksinään”, Eriksson myöntää. Kirjan tematiikkaa mukaillakseni: leijonatkin saalistavat laumana.