Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
“Vastaus on kyllä. Mielelläni kirjoitan kirjeitä sinulle ja varmaan pohdimme kaikkea mahdollista, mikä eteen sattuu.”
Kaiken nähnyt ja kokenut, parinsadan (!) kirjanmies akateemikko Hannu Mäkelä, 77, käy kirjeenvaihtoa entisen kansanedustajan, Ellun kanat -muutoskonsulttifirman perustajan Kirsi Pihan, 52, kanssa puolen vuoden ajan syksystä 2019 koronakevääseen 2020, marraskuusta vappuun. Ovat naamatuttuja, ei sen kummempaa keskusteluyhteyttä aikaisemmin. Sama suhde lukijalla kumpaankin, huom. Tasoissa ollaan!
Kirsi tekee aloitteen rohkaisuviinit napattuaan, Hannu mielellään suostuu. Elämän kokemusta kummallakin kyllin, avioliittojakin useita, joista lapsia tosin vain yksi: Kirsillä tyttö, läheinen, Hannulla poika, kaukainen.
Kirjeenvaihdon aikana Hannu menee naimisiin A:nsa kanssa, joka asettuu asumaan maalle Hannun vuosikymmeniä asuttamaan Sitarlaan, Kirsi on vakiintunut M:nsä kanssa Helsinkiin, jossa syntynytkin.
Tutustuvat toistensa ajatuksiin siinä missä lukijakin, tietämättä mitä tuleman pitää. Lukijana olen siis tavallaan livenä mukana! Niinpä sitten petyn, kun kirjan puolessa välissä kesken kirjeenvaihdon selän takanani on tapahtunut ‘oikaisu’: ovat tavanneet ennen uutta kirjettä toisensa nokikkain, etukäteen lukijalle ilmoittamatta!
– Nyt niillä kahdella on oma salaisuutensa, ovat päässeet suplikoimaan, juonimaan.
Lukijaotteeni löystyy, pettyneenä luen kuitenkin loppuun, ja kumma kyllä jään puolentuhannen (!) sivun jälkeen kaipaamaan kummankin seuraa. Tuttaviksi ovat tulleet, ystäviksi eivät sentään.
Ovat kai puhuneet riittävän intiimisti omista asioistaan, vaikken lukuhetkellä huomannut. Huomasin kyllä kummankin isäkaipuun, sen kun Kirsi oli menettänyt seitsemänikäisenä isänsä itsemurhan kautta ja Hannu jo syntyessään, vaikka Hannun isä eli 102-vuotiaaksi. Ja kaiken päälle välit omaan poikaan viileät.
Koronasta puhuivat paljonkin; Hannu kehui Ruotsin mallia, Kirsi paremminkin Suomen. Kirjallisuus oli läsnä koko ajan, kielet, matkailu, urheilukin. Koirat, koiranhankinta, totta kai. Pikkuriikkisen fiinimmältä tuntui heidän elämänsä matkoineen kielineen kahviloissa istumisineen kuin tavan tallaajan, ainakin perusmaalaissuomalaisen.
Ai niin vielä: se jäi harmittamaan minuakin ihan niin kuin Kirsiä, kun Hannu antoi A:lle periksi ja poisti huonekaluistaan Otavan aikaiset tuolit, joissa ovat istuneet monenmonet kirjailijastarat. Komppaan Kirsiä, mutta sanon suoremmin Hannulle:
– Hyi! Joku roti sentään rakastuneellakin miehellä.