Pipsa ja ystävät : vekkuli magneettikirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Animaatiomaailmasta kuuluisuuteen pongahtanut Pipsa Possu on kirjoissa seikkaillessaan saanut kokeilla mitä erilaisimpia formaatteja. On ollut ainakin luukkuja, ääniä ja puhallettavia kynttilöitä. Tällä kertaa leikitään magneeteilla.

Pipsan magneettikirjassa on viisi eri teemaista aukeamaa: päiväkoti, Kuu, meri, villi länsi ja satulinnan puutarha. Niin ikään kirjan kaksitoista magneettia on teemoitettu aukeamien mukaan ja tarkoituksena on niitä sijoittelemalla leikkiä Pipsan ja ystävien kanssa. Ihan hauska idea.

Siitä kuinka monta kertaa magneetteja huvittaa asetella kirjan sivuille, ei minulla vielä ole käytännön tietoa, mutta ainakin ensi alkuun kirja tuntui kiinnostavan ja koska meillä magneetit ovat kaiken kaikkiaan suosiossa, niillä varmasti leikitään muutenkin. Nämä magneetit ovat muuten varsin hyvälaatuisia, eivät sellaisia löperöitä, joita joskus näkee eli käyttöikä on varmasti pitkä.

Ihan suositeltava tapaus.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...