Pipsa Possu : Pieni tarinalaatikko

Pieni tarinalaatikko

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Oi, mikä innostuksen aalto hyökyykään huoneeseen kaksivuotiaan Pipsa Possu -fanimme saadessaan hyppysiinsä taas jotakin uutta Pipsa-materiaa. Ja sitähän tällä hetkellä riittää, kun liki kaksi vuosikymmentä röhkinyt brittiläinen possuperhe päätyi viime vuonna yrityskauppojen myötä osaksi yhdysvaltalaista lelu- ja pelijätti Hasbroa.

Alun perin animaatiosarjaksi luotu Pipsa Possu toimii kirjanakin hyvin. No, se kuinka kirjoja nämä nyt oikeasti ovat, vaihtelee paljon, mutta pääasia tietysti on, että luettavaa on edes jonkin verran. Kuten tässä Pienessä tarinalaatikossa, joka nimensä mukaisesti koostuu leikkilaatikosta sekä sen sisältä löytyvistä neljästä leluhahmosta ja pienestä 12-sivuisesta kirjasta Pipsa Possun sadepäivä.

Pipsa Possun sadepäivä on tyypillinen Pipsa-tarina. Ensin on hiukan tylsää, sitten keksitään jotakin hauskaa ja lopulta päädytään vielä tekemään sitä kaikista parasta, hyppimään kuralätäköissä.

Kuten sanottua Pipsa Possu saa meillä aina hihkuvan vastaanoton. Tällä kertaa päätin pitkittää onnea ja antaa laatikon osat pikkulukijalle yksi kerrallaan. Jo pelkkä tyhjä laatikko riitti hyvin viihdyttäjäksi, kirjaa olemme totuttuun tapaan lukeneet paljon ja leluhahmot odottelevat toistaiseksi piilopaikassaan – ne kun ovat juuri sopivan kokoisia yllätyksiä joulukalenteriin.

Minä ja tyttäreni siis suosittelemme.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...