Kira Hurme ja Mervi Larka-Lehto: Pyyhittävä kohti koulua : puuhaa ennen koulun alkua

Osta kirja itsellesi

Tutustuttani kesän mittaan erilaisiin Oppi ja ilo -sarjan tuotteisiin olen kerta toisensa jälkeen vakuuttunut sarjan laadukkuudesta. Tällä kertaa tutkinnan alla ollut Pyyhittävä kohti koulua -puuhakirja on erittäin monipuolinen tehtäväpaketti, jonka parissa pääsee käyttelemään aivonystyröitään niin matemaattisten kuin hahmottamista ja oivalluskykyä vaativien pulmien parissa. Numeroiden lisäksi tutustutaan myös kirjaimiin ja muotoihin sekä sivutaan hiukan värioppia, siis tehdään kaikenlaista, jota voisin kuvitella myös viskarissa ja eskarissa puuhattavan. Itse tykkäsin kovasti siitä, että puuhakirjaan oli lisätty myös muutamia liikuntatehtäviä; piirre, johon en tähän mennessä tehtäväkirjojen parissa ole törmännyt.

Eihän tätä voi kuin suositella. Pyyhittävyyden ansiosta kirjaa voi täytellä uudestaan ja uudestaan tai antaa vaikkapa kaverille, kun itseä alkaa kyllästyttää.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.