Maia Raitanen: Sano muikku! : Suomen viehättävin kalakirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suomen vesissä uiskentelee 69 kalaa! Ne kaikki on esitelty tässä näppärässä kalakirjassa, jonka nimi ei suotta ole Suomen viehättävin kalakirja.

Jokaisesta kalasta on kerrottu kaikki sen ominaisuudet, strategiset mitat, arvioitu elinikä ja milloin lisääntyy. Kartta kertoo, missä päin Suomea kala ui. Hyvä tunnistuskuva auttaa tekemään hyviä tunnistuksia. Kalan latinankielinen nimi on ihan ekstraa.

Kirjassa on hauskat piirroskuvitukset, jotka kuvaavat kaloja niiden vinkkelistä. Kaloilla on jopa puhekuplat eli pääsemme ihan todella kalojen maailmaan.

Tämän kirjan voi ottaa mukaan kalaretkille. Sen voi antaa lapsille tai niille, jotka eivät juuri lue, sillä tekstin määrällä tätä kirjaa ei ole pilattu. Kuvat kertovat lähes kaiken oleellisen.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...