Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kate Atkinson on yksi suosikkikirjailijoistani; olen lukenut kaiken häneltä suomennetun. Niinpä kirjakaupasta kympin pokkarihyllystä vastaan tullut lukematon Atkinsonin kirja oli helppo ostos. Shrines of Gaiety on tätä kirjoittaessani Atkinsonin toiseksi uusin romaani, mutta vielä suomentamatta – ainakin osin siksi, ettei se ole Jackson Brodie -romaani.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Lontooseen, jossa vuonna 1926 yhä palaudutaan ensimmäisen maailmansodan kauhuista. Lontoossa on sykkivää yöelämää ja Sohon yökerhoissa aikaansa viettävät niin gangsterit, yläluokka, lähiöiden pariskunnat kuin ulkomaiset arvovieraat. Tanssitytöt tarjoavat palveluitaan maksuaan vastaan ja prostituutio ja huumekauppakin rehottavat.
Yksi tämän kimaltelevan maailman taustahahmoista on Nellie Coker, joka kuuden lapsensa kanssa pyörittää joukkoa menestyksekkäitä yökerhoja. Coker on häikäilemätön matriarkka, joka ajattelee lastensa parasta ja omaa etuaan. Kirjan alussa Coker vapautuu vankilasta, jossa on istunut puoli vuotta, ja hänen ympärillään kuohuu. Vihollisia on joka puolella, mahdollisesti myös oman imperiumin sisällä. Ainakin liittolainen poliisissa, komisario Maddox, on alkanut vaikuttaa epäluotettavalta.
Poliisin toiminta kiinnostaa myös poliisin sisällä. Ylikomisario John Frobisher on pistetty Bow Streetin poliisiaseman johtoon tehtävänään siivota korruptoituneet poliisit pois vahvuudesta. Frobisheria kiinnostaa myös Cokerin yökerhobisnes ja erityisesti katoavat – ja valitettavan usein Thamesista kuolleena löytyvät – nuoret naiset. Lontoo vetää puoleensa nuoria naisia ja tyttöjä, jotka haluavat menestystä teatterilavoilla, mutta jotka päätyvät usein yökerhojen tanssitytöiksi tai vielä synkempiin oloihin.
Tätä näkökulmaa romaaniin tuo Freda Murgatroyd, Yorkista kotoisin oleva teinityttö, joka pakenee hankalia kotiolojaan Lontooseen ystävänsä Florencen kanssa. Tanssikoulun kasvatti haluaa tähteyttä, mutta lukijalle on selvää, ettei yorkilaistyttö tiedä lainkaan, mihin on Lontoossa joutumassa. Fredan pyristely kuvaa sitä, miten vaikeaa suurkaupungissa on saada jalkaansa oven väliin – ja jos saakin, oven toisella puolella ei välttämättä ole sitä, mitä odotti.
Fredan ja Florencen kohtalo tuo mukaan vielä yhden kirjan keskeisistä hahmoista. Gwendolen Kelling on yorkilainen kirjastonhoitaja, sodan kauhut sairaanhoitajana nähnyt nuori naimaton nainen, joka lähtee Lontooseen etsimään Fredaa ja Florencea. Hän päätyy tekemisiin Frobisherin kanssa ja toimii tämän silminä alamaailmassa, ja löytääpä Gwen tiensä osaksi Cokerien yökerhomaailmaan.
Kate Atkinson pyörittää laajaa henkilögalleriaa ammattilaisen ottein. Tapahtumat etenevät eteenpäin kevyesti poukkoillen: välillä palataan taaksepäin ja näytetään joku tapahtuma toisesta näkökulmasta. Juonirakennelmaa on kuitenkin verrattain helppo seurata, sen verran hyvin Atkinson on sen rakentanut. Panosten kasautuminen luo kirjaan jännitettä. Gwen on kirjan puhtoisin päähenkilö ja helppo sympatioiden kohde, mutta jännitteen näkökulmasta kirjan päähenkilö on ehdottomasti Nellie Coker. Selviääkö vankilan heikentämä Nellie monelta suunnalta imperiumiaan uhkaavista hyökkäyksistä?
Kirja perustuu osin todellisiin tapahtumiin. Nellie Cokerin esikuvana on ollut ”yökerhokuningattarena” tunnettu Kate Meyrick (joka toimi myös Ma Mayfieldin esikuvana Evelyn Waugh’n Mennyt maailma -romaanissa). Taustatyötä on siis tehty huolella ja 1920-luvun ajankuva on kiinnostavaa ja tarjosi monin paikoin hätkähdyttäviäkin huomioita. Atkinson itse listaa jälkisanoissaan useita kohtia, joissa tuli muokanneeksi historiaa paremmin sopivaksi tarinan tarpeisiin – eivätpä pääse tarkkasilmäiset lukijat nipottamaan virheistä, kun kirjailija myöntää ne itse.
Shrines of Gaiety on kiehtova ja viihdyttävä monitahoinen rikosromaani, jollaisia Atkinson kyllä osaa kirjoittaa. Loppu on jakanut jonkin verran mielipiteitä: se tulee kieltämättä vähän yllättäen ja saattaa tuntua hivenen lässähdykseltä. Koska romaanissa on paljon kiinnostavia henkilöitä, Atkinson on kirjoittanut varsinaisen juonen päätteeksi ”kuinkas sitten kävikään”-lopun, jossa kertoo lyhyesti kaikkien kirjan keskeisten henkilöiden kohtalot. Jopa kirjan alussa lyhyesti esiintyvä lehdenmyyjäpoika saa oman muutaman rivin kappaleensa – ja miten osuva sekin on. Kokonaisuus on kuitenkin tyydyttävä.
Saapa nähdä, suomennetaanko tätä koskaan – olisin kyllä paikoin kaivannut luettavakseni Atkinsonin luottosuomentajan Kaisa Katteluksen ammattimaista suomennosta, sen verran koukeroista ja 1920-luvun tyyliä henkivää teksti ajoittain oli. Voi kuitenkin olla, että Atkinson ei ole Jackson Brodie -kirjojen ulkopuolella Suomessa kuitenkaan niin iso nimi, että tällainen aiheeltaan vähän vieraampi teos päätyisi suomennettavaksi.
