Antti Nikunen: Urho on huoltomies & Onna on poliisi

Urho on huoltomies

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Urho ja Onna ovat kaksi hassunnäköistä lasta. Vai ovatko he lapsia ollenkaan? Eivätpä taida olla, sillä hehän ovat huoltomies ja poliisi tositoimissaan, lehtipuhaltimineen, työkalupakkeineen ja työpuhelimineen, virkamerkkeineen, moottoripyörineen ja poliisikoirineen.

Urho ja Onna -kirjakaksikko on minun silmääni hiukan kyseenalainen tapaus. Graafikko Antti Nikusen hahmot ovat muodoiltaan pelkistettyjä, samoin asiat heidän ympärillään, teoksen värimaailma on räikeä. Mieleen tulevat neuvolasta lapsen ensimmäisiksi katseluharjoituksiksi saatavat kuvat. Selkeää ja pienen katseen kiinnittävää.

Teosten ”juoni” on niin ikään simppeli, toistoon perustuva. Tekstiä on vain nimeksi, mielikuvitukselle on jätetty hyvin tilaa, sanoja tästä on kuitenkin hyvä opetella. Asiat eivät ole kuitenkaan sitä, miltä ne näyttävät; mikä näyttää ihan lapiolta on lehtipuhallin, isolta kiveltä on komposti, kirjastokortilta on virkamerkki ja potkupyörältä on moottoripyörä. Sehän on selvää! Lopussa tapahtuva ”dramaattinen” käänne nivoo kokonaisuuden hienosti yhteen.

Ihan hauskat nämä Urho ja Onna -kirjat ovat, varmasti kohderyhmälleen sangen mieluisat lukukokemukset. Oma kymmenkuinen lukutoukkani on alkanut jo pikkuhiljaa saada näistä otetta, mutta uskoisin, että jo hyvinkin pian näitä voisi alkaa tarjoilla suuremmallakin menestyksellä.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...