Hanna Kökkö: Vaara

Vaara

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vaara on jatkoa Kätkölle. Edellisen osan lopussa Manulle selvisi totuus isästä, joka on vankilatuomionsa jälkeen ollut poissa Manun elämästä. Kävi ilmi, että kaikki, mitä Manu isästä luuli tietävänsä, ei pitänytkään paikkaansa. Nyt Manulle tarjoutuu tilaisuus korjata välejään isäänsä: äiti lähtee uuden miehensä kanssa lomalle ja Manu lähtee siksi aikaa viikoksi pohjoiseen isän luokse.

Isä paljastuu lopulta kerrassaan mukavaksi tyypiksi, jonka kanssa on oikeastaan ihan kivaa. Pohjoisessa on mukavaa geokätköillä ja valokuvata. Vielä hauskempaa on, että Helmikin pääsee mukaan matkaan.

Ennen Helmin saapumista Manu ehtii löytää mielenkiintoisen mysteerin tutkittavaksi. Isän naapurissa on autio talo. Isä kertoo ensin, että asukkaat vain häipyivät, mutta kun Manu käy tutkimassa taloa ja huomaa sen näyttävän yhä asutulta, isä kertoo totuuden: ilmeisesti talossa asuneen perheen isä tappoi perheensä ja itsensä.

Manu ja Helmi innostuvat tutkimaan taloa ja löytävät talon pienen tyttären jälkeensä jättämän salaisuuden, joka johtaa heidät selvittämään, mitä oikein tapahtui ja kuka on se outo mies, joka talolla yhä silloin tällöin käy…

Vaara on joistain epäuskottavista käänteistään huolimatta vetävä lasten jännäri. Geokätköilyn ystävät nauttivat tietysti siitä puolesta tarinaa, mutta muutenkin juoni on jännittävä ja mielenkiintoinen. Paras kohderyhmä löytynee jostain alakoulun loppupuolelta, kirjassa on sopivasti jännitystä ja vähän romantiikkaakin sellaisesta kiinnostuneille.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...