Phil Sutcliffe: AC/DC High Voltage Rock ’n’ Roll

Australialaisen AC/CD:n tarina on kerrottu moneenkin kertaan erityyppisissä kirjoissa. Tunnetun rock- ja musiikkikirjojen sekä elämäkertojen tekijän versio yhtyeen historiasta ei tuo esille oikeastaan mitään uutta, mutta on tähän saakka bändistä julkaistuista kirjoista varmasti komein ja kaunein katsella. Sen hyvänä puolena on myös riittävä ajankoh... Lue koko vinkki »
Likaiset legendat

Olli Lindholm ja Ilpo Rantanen: Likaiset legendat : 30 vuotta Yötä

Likaiset legendat ui liiveihin. Ihan liki, etenkin jos on edes vähän ollut joskus Yö-fani. Kun Yö syntyi, minun musiikkimakuni oli ihan muuta kuin kotimaista musiikkia. Silti muistan jotain, ehkä sitä kun kaverit tykkäsivät. Olen innostunut Yöstä vasta kun tuli ikää lisää ja aloin rauhoittua. Siksi tämä kirja on valaiseva. Se kertoo siitä, miten ka... Lue koko vinkki »

Mark Eglinton: James Hetfield : peto Metallican ovella

Kirjan olettaisi nimensä mukaan kertovan eniten Metallican laulaja-kitaristista, James Hetfieldistä. Toki miehen lapsuus ja nuoruus varsin tavanomaisessa kaupungissa omalaatuisen uskonlahkon varjossa kerrotaan. Uskonto onkin varmasti jättänyt lähtemättömät jäljet nuoreen mieheen, samoin vanhempien ero sekä äidin kuolema olivat varmasti kovia iskuja... Lue koko vinkki »

Ben Myers: Muse : vastavirtaan

Matthew Bellamyn, Chris Wolstenholmen ja Dominick Howardin muodostama Muse on yhtye, jonka tarina todellakin ansaitsi päästä kovien kansien väliin. Muse ei ole noussut maailmanlaajuiseen suosioon sattumalta, onnella tai ulkomusiikillisilla asioilla ratsastaen. Suuren lahjakkuuden lisäksi eväinä ovat olleet sinnikkyys, rohkeus tehdä jotain erilaista... Lue koko vinkki »
Kovan päivän ilta kirjan kansi kuvaa vinyylisinkkua, jonka keskiosassa on Mauri Kunnaksen piirtämiä rocktähtiä, muun muassa Mick Jagger, Bob Dylan ja Jimi Hendrix.

Jake Nyman: Kovan päivän ilta : Rockin historiaa 45 kierrosta minuutissa

Kovan päivän ilta sai alkunsa kun Jake Nyman törmäsi pari vuotta sitten vanhoja vinyylisinglejä sekä Iskelmä- ja Suosikki-lehtiä sisältäneeseen pahvilaatikkoon ja alkoi miettiä historiaa, joka on tallennettu tuolle pienelle mustalle lätylle. Tuloksena syntynyt kirja on katsaus eräisiin 1950- ja 1960-lukujen keskeisiin tapahtumiin, joiden melskeen k... Lue koko vinkki »
Pink Floyd : Koko ura -kirjan kannessa on kuva Pink Floydin keikalta.

Ian Shirley: Pink Floyd : Koko ura

Pink Floyd oli melkoisen tavallinen pieni psykedeliabändi, joka aloitteli 1960-luvun puolivälissä ja josta tuli lopulta varsinainen rocklegenda. Kuka olisi vuonna 1966 uskonut, että 43 vuotta myöhemmin Pink Floyd tunnettaisiin kaikkialla yhtenä maailman musiikillisesti, ja jopa taiteellisesti ja kaupallisesti menestyneimmistä yhtyeistä? Pink Floyd ... Lue koko vinkki »
Ukonhauta-kirjan kannessa on kirjan nimi isoilla mustilla kirjaimilla harmaalla taustalla.

Jouni Hynynen ja Mikko Karmila: Ukonhauta : Kenelle banjot soivat

Mitä kummaa tapahtuu metsän keskellä Tuomas Holopaisen kodissa, kun Kotiteollisuus lähtee tekemään levyä? Seitsemänviikkoinen aivoparaati, jota myös Kiteen tattikarnevaaleiksi on kutsuttu. Jouni Hynysen päiväkirja ja muita merkintöjä sekä Mikko Karmilan valokuviksikin kutsuttavia otoksia koottiin yksiin kansiin levyn tekemisen jälkeen ja syntyi ... Lue koko vinkki »