Kirjailija kiittää, kun lukija ostaa kirjan. Myös ahkera kirjaston käyttäjä on kirjailijalle iloksi. Suomessa on nimittäin käytössä lainauskorvauksena tunnettu järjestelmä, jolla korvataan kirjailijoille kirjastojen käytöstä tulevaa tulonmenetystä. Korvausta saavat kirjailijat, kääntäjät, kuvittajat ja musiikintekijät, ja sen maksaa opetus- ja kulttuuriministeriö valtion budjetista.
Aihe on taas ajankohtainen, sillä lainauskorvauksia hallinnoiva Sanasto kertoi kirjailijoille juuri 13.8.2026 vuoden 2025 lainamäärät, joiden perusteella lainauskorvauksia maksetaan. Tulojaan voi tässä kohtaa arvioida kertomalla lainamäärän 25 sentillä – sen verran yksittäisestä lainasta maksetaan korvausta. Summa ei ole päätähuimaava, mutta kuitenkin mukava lisä kirjailijan tulonmuodostukseen.
Menestyskirjailijat saavat lainauskorvauksia tietysti paljon. Yksittäisen kirjailijan korvaussumma on korkeintaan 32 000 €. Suurin osa kerralla maksettavista korvauksista on alle 1 000 euroa ja noin puolet alle 100 euroa. En pitäisi pahana, jos kattoa laskettaisiin selvästi alemmas, jolloin rahaa olisi enemmän jaettavaksi heille, jotka saavat nyt pienempiä korvauksia – tekijä, joka saa nyt maksimisumman korvauksia, tekee todennäköisesti kelpo tiliä kirjojen myynnilläkin.
Riippuu hieman kirjallisuudenlajista, miten iso merkitys lainauskorvauksilla on. Joillekin lastenkirjailijoille korvaus voi olla merkittäväkin: esimerkiksi Madgalena Hai on kertonut sosiaalisessa mediassa lainauskorvausten olevan huomattava tulonlähde. Tässä kohden auttaa, jos on kirjoittanut vaikkapa sarjan tai pari kestosuosikeiksi osoittautuneita kirjoja, jotka ovat päässeet esimerkiksi koulujen lukudiplomilistoille. Silloin lainauskertoja kertyy hyvin myös vanhoille kirjoille.
Myös kääntäjä voi tienata hyvin: Neropatin päiväkirjoja vuoteen 2011 asti suomentanut Sakari Hyrkkö kertoi pari vuotta sitten saavansa kirjoista edelleen tuhansia euroja korvausta vuosittain. Käännetyn kirjan lainauskorvaus jaetaan puoliksi tekijälle ja kääntäjälle. Menestyksekkään lastenkirjan kääntäjä voikin saada lainauskorvauksia selvästi enemmän kuin varsinaisesta kääntämisestä maksettavaa korvausta.
Lainauskorvauksia maksetaan tosiaan kaikenikäisille kirjoille, joita vain kirjastosta lainataan. Siksi vahvoilla ovatkin kirjailijat, joilla on paljon vanhaa tuotantoa, jota yhä lainataan ahkerasti – tämäkin pätee moniin lastenkirjailijoihin hyvin. Minullakin vuoden 2025 lainatuin teos ei suinkaan ollut uusin kirjani, vaan vuonna 2010 ilmestynyt 150 korttipeliä 287 lainalla. Kakkoseksi tuli sitten uusin kirjani, vuonna 2025 ilmestynyt Aasialaiset lautapelit 272 lainalla ja kolmantena oli vuonna 2018 ilmestynyt Löydä lautapelit 237 lainalla. Muita kirjojani lainattiin yhteensä reilut sata kertaa.
Kaikkiaan kirjojani lainattiin melkein tuhat kertaa. Ihan koko tästä määrästä en kuitenkaan saa lainauskorvausta, vaan summasta tehdään kuvavähennys – olkoonkin, että yhdessäkään kirjoistani ei ole kuvia, joista joku muu saisi korvauksia. Kaavamainen kuvavähennys minun kirjoistani on 14,6 %, koska sen verran pelejä käsittelevissä kirjoissa yleisesti on kuvia. Saan siis lainauskorvausta kirjoistani bruttona noin 200 €. Ei sillä hirveästi juhlita, mutta noin passiiviseksi tulonlähteeksi tämä on oikein mukava ja kaikkiaan Sanasto on minulle reilun kymmenen vuoden aikana tilittänyt yli 3000 euroa, joka alkaa olla jo lähellä sitä, mitä pienilevikkisillä tietokirjoillani muuten olen tienannut.
Lainauskorvaus on tekijöille asiallinen korvaus siitä, että kirjat ovat kirjastossa kaikkien lainattavissa. Määrärahoja ei ole vuosikausiin korotettu, vaikka kirjastolainaamisen suosion kasvu tarkoittaa kapenevan kakun jakamista yhä useammalle tekijälle. Toivoisin lainauskorvausmäärärahoihin jonkunlaista tasokorotusta, sillä kirjallisuuden tekijöiden tulonlähteet ovat muuten yhä niukemmassa, eikä kuluttajillakaan ole varaa ostaa enempää yhä kalliimpia kirjoja.
Lainaajana voit siis joka tapauksessa olla hyvillä mielin – jokainen kirjastolainasi, myös uusinnat, tuottaa tuloa lukemillesi kirjailijoille, kääntäjille ja kuvittajille.