Sylvia kertoo naisesta, joka tuli Suomeen Alankomaista. Sylvia Petronella Antoinette van der Moer ajautui Lappiin vuonna 1949 ja työskenteli siellä muun muassa kokkina. Vaikka hän ei ollut loppujen lopuksi Lapissa kauaakaan, niin hän kuitenkin rakastui Lappiin. Hänet muistetaan siellä edelleen Petronellana.
Minna Rytisalo kuljettaa Sylviaa paikasta paikkaan ja monen ihmisen vinkkelistä. Sylvian elämää kuoritaan esiin monin eri tavoin. Selviävätkö siltikään kaikki salaisuudet? Kaiken kaikkiaan kirjassa on hyvä tunnelma ja Sylviasta kuoriutuu mielenkiintoinen henkilö.
Kun alkupuolella kuvataan Supon kanslistia, joka hakee Sylvian kuulusteluihin, hän pääsee ”ääneen” ja vaikuttaa niin perin juurin asialleen omistautuneelta ihmiseltä, että oikein niskakarvat nousivat pystyyn. Hän ei kerro Sylviasta vaan naisesta. Siitä, miten kanslisti kohtelee Sylviaa, tulee kyllä niin sellainen olo, että hän saa siitä omahyväistä nautintoa.
Kun sitten ollaan Berliinissä Hedda Müllerin luona ja Roomassa Linda Muccin tykönä, niin menee hetki, kun melkein tipahdin kyydistä, että hetkonen, kenestä minä tätä kirjaa nyt luinkaan… vaan sitten polut yhdistyvät.
Koko Sylvian tarina on kiinnostava ja kirjoitettu niin, että siihen vaan jotenkin sulautuu ja alkaa kiinnostamaan enemmän, kuka oli tämä Petronella, joka vieläkin Lapissa muistetaan. Oli pakko kaivaa lisää tietoa ja sitten tulikin vielä parempi mieli tästä kirjasta, että on nostettu esiin nainen, joka vain piipahti Suomessa ja halusi pitää vapautensa. Vieläpä sellaisena aikana, jolloin se ei oikein ollut naiselle sopivaa.








