Meri Eskola: Ehdin rakastaa häntä

Ehdin rakastaa häntä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

”Joskus tuntuu, että tässä perheessä onnistumiseksi riittää, että elää yli 41-vuotiaaksi. Tuleeko minusta koskaan mitään sinusta irrallista vai metsästänkö arvoitustasi lopun elämääni?

Mikset ole täällä seuranani, äiti? Eikö se olisi velvollisuutesi, pitää minusta huolta? Äiti saatana! Minä olen niin yksinäinen, että kuolen. Tältäkö se tuntui sinustakin?”

Meri Eskolan esikoisromaani on kokonaisuudessaan tuskainen huuto, ikään kuin Munchin maalaus, jossa kärsivä yksinäinen hahmo pitelee päätään ja ulvoo kaiken ilmi. Kirjan suru on käsinkosketeltavan aito; kirjailija onnistuu suhteellisen pieneen sivumäärään tiivistämään sekä lyhyen elämänsä äidin kanssa – josta hän itse asiassa muistaa hyvin vähän, vaikka olikin äidin kuollessa seitsenvuotias – että etenkin aikuiseksi asti riivaavat menetyksen, surun ja tuskan tunteet. Kun suljin kirjan sen luettuani, minulle jäi mieleen vain yksi pimeälle maailmankaikkeudelle yltävä huuto: ÄITI!

Lähtökohdat kertojan elämälle olivat hieman rikkinäiset, joskaan ei ihan mahdottomalla tavalla. Isä oli kuuluisa arkkitehti, joka oli kasvanut hienossa kulttuuriperheessä, sellaisessa jossa ”isovanhempieni lähipiiriin kuului muun muassa eräs Mika-setä, joka kirjoitteli joutessaan egyptiläisistä kirurgeista.” Sirpa-äiti oli hänen sihteerinsä arkkitehtitoimistossa, ja kun ihastus iski, olivat molemmat vielä tahollaan naimisissa. Kirjoittaja mainitseekin, että isän kaikki liitot alkoivat ikävästi jo ennen edellisen loppumista. Isän uusi vaimo Sirpa-äidin kuoleman jälkeen on kertojalle suunnattoman vihan kohde, ja tunne tuntuu olevan molemminpuolinen. 

Mutta miksi tuo viehättävä, älykäs ja monilahjainen äiti valitsi kuoleman? Miksi hänen elämänsä päättyi kaasuräjähdykseen syksyllä 1981? Kuten niin usein käy, yhtä tekijää on vaikea löytää, mutta kertoja tekee parhaansa syiden etsimiseksi vähien dokumenttien ja vaikenevien lähiomaisten avulla. Ainakin Sirpa oli kokenut lapsena syvää juurettomuutta, ollut sotalapsena Ruotsissa, unohtanut suomen kielen ja palannut sitten ummikkona takaisin muutaman vuoden päästä. Hänen äitinsä, mummo, ei liioin ollut tyttärelleen kovin herttainen ja turvallinen ja rakastava hahmo. Nuoruuden avioliitto, johon kertojan velipuoli syntyi, päättyi rahariitoihin ja väkivaltaan; toinen, se josta taas kirjoittaja tuli maailmaan, loppui isän uskottomuuteen uuden naisen kanssa. Sirpa tuntui olevan juureton ja onneton suurimman osan ajasta, vaikka hänessä olikin sitten toinen puoli, iloinen ja huumorintajuinen ja lähimmäisiään muistava, jopa epäsovinnainen anarkisti, kuten kirjassa sanotaan. Mutta alkoholi maistui aivan liikaa.

Kuten sanottua, kertojan tapa ajatella äidistään on sydämeenkäyvän rehellinen. Hän kaipaa tämän rakkautta, kaipaa tätä elämäänsä kaikkien vuosiensa läpi. Ja samalla hän on pikimustan vihainen tätä kohtaan: miten äiti uskalsikin tehdä niin julman teon? Jättää seitsenvuotiaan tyttärensä yksin maailmaan? Ja välillä kirjasta pilkahtaa jopa syyllisyys: 

”Minun rakkauteni olisi pitänyt pelastaa äitini. Jos olisin ollut aikuinen, olisin pakottanut hänet raittiiksi, köyttänyt kiinni patteriin, pakottanut rakastamaan meitä lapsia, elämään ilman isän rakkautta.

Äitini kuolema oli minun vikani, koska en ollut sen tapahtuessa vanhempi. Huomaatteko?”

Tämä kirja kosketti minua kovasti, vaikka en olekaan kokenut samaa. Mieleen iskeytyivät väkisinkin kääntäjä Katriina Huttusen kirjat tyttärensä itsemurhasta, Surun istukka ja Mustaa valoa. Miten syvästi itsemurha koskettaakaan läheisiä jäljelle jääneitä! Miten sen renkaat laajenevat vedessä surevan koko elämän ajan! – En halua tällä vähääkään tuomita niitä, jotka päätyvät tähän lopulliseen ratkaisuun. Mutta kunpa he saisivat apua, kunpa joku tukisi ja kuuntelisi heitä ja mitä ikinä he tarvitsevatkin. Kunpa tällaisia kirjoja ei tarvitsisi kirjoittaa. Mutta hurskaat toiveeni lienevät turhia. Ja siksi uskoisin, että Meri Eskolan teos tarjoaa erinomaista vertaistukea sortumatta ollenkaan imelyyksiin tai valmiiksi pureskeltuihin ajatuksiin.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 307 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...